Hälyttäviä ja jopa uhkaavia yksityiskohtia West Ham -tähden vedonlyöntijupakasta – mahdolliset seuraukset arvioidaan miljoonissa euroissa
Englannin jalkapalloliitto ja FIFA epäilevät West Ham Unitedin keskikenttäpelaajaa Lucas Paquetáa vedonlyönnistä. Paquetá, 25, on sanonut, ettei ole itse lyönyt vetoja.
Ge.globo uutisoi, että tutkinta on aloitettu West Hamin 1–1-tasapelistä Aston Villaa vastaan. Valioliigaottelu pelattiin 12. maaliskuuta. Paquetá sai ottelussa keltaisen kortin 69. minuutilla, kun hän liukui päin vastustajaa vaarattomalta näyttäneessä tilanteessa.
Alustavan analyysin mukaan näyttäisi siltä, että samana päivänä oli avattu useita uusia tilejä verkkouhkapeliyhtiö Betwayllä. Tilien haltijat vaikuttaisivat tuntevan Paquetán varsin hyvin, ja he olivat lyöneet heti suurimman mahdollisen panoksen Paquetán keltaisen kortin puolesta. Ei voi välttyä ajatukselta, että toiminta on ollut jossain määrin kömpelöä.

Yhdistelmävedossa oli veikattu myös, että Real Betisin brasilialaishyökkääjä Luiz Henrique saisi kortin samana päivänä pelatussa ottelussa Villarrealia vastaan. Henrique tuli ottelussa kentälle toisella puoliajalla ja otti kortin varsinaisen peliajan toiseksi viimeisellä minuutilla.
Tutkinnassa huomattavaa on se, että Betway ei ge.globon mukaan ole erityisen käytetty rahapelipalvelu Paquetán kotimaassa Brasiliassa. Betway on West Hamin merkittävin paitasponsori.
Brentfordin Ivan Toney sai keväällä kahdeksan kuukauden pelikiellon myönnettyään vedonlyöntisääntöjen rikkomisen. Nyt Paquetán lähes varmalta näyttänyt jättisiirto Manchester Cityyn on pantu jäihin. City ja West Ham ovat tai olivat hyvin pitkällä neuvotteluissa yli 90 miljoonan euron suuruisesta kaupasta. Sen odotetaan kaatuvan kokonaan, jos Paquetá paljastuu petkuttajaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- Nottingham Forestin euromenestykseen johdattanut seuralegenda John Robertson on kuollut
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa