Mauricio Pochettino pyytää Chelsea-faneilta malttia – otti esimerkiksi Zinédine Zidanen
Chelsean päävalmentaja Mauricio Pochettino toivoo, että seuran kannattajat antavat nuorille hankinnoille aikaa esiintyä edukseen.
Kannattajien kärsivällisyys on ollut koetuksella, kun Chelsea on käyttänyt parin vuoden sisällä satoja miljoonia euroja uusiin pelaajiin, mutta tulokset ovat antaneet odottaa itseään.
Viime kaudella Chelsea tuli Valioliigassa vasta 12:ksi, ja kuluvalla sesongilla on irronnut vasta yksi voitto neljästä pelistä.
Valtaosa hankinnoista on ollut parikymppisiä pelaajia, tulevaisuuden nimiä. Chelsealla onkin keski-iältään Valioliigan nuorin joukkue.
Pochettinon kommentit
Pochettino otti lehdistötilaisuudessaan esimerkiksi Zinédine Zidanen ja sanoi, että ranskalaislegendakaan ei välittömästi päässyt täyteen vauhtiin Real Madridissa, vaikka siirtyi sinne 29-vuotiaana.
– Chelseassa odotukset ovat aina massiiviset. Kun saapuu Chelseaan pelaajana tai valmentajana, ihmiset odottavat aina voittoja, pokaaleja, hyviä suorituksia ja maaleja, sanoi Pochettino Goalin mukaan.
– Meillä on todella nuori joukkue, pelaajia, jotka ovat hyviä investointeja seuralta. Meidän on tunnustettava, että he ovat nuoria ja heidän on sopeuduttava ympäristöönsä ja pysyteltävä rauhallisina. Ei ole reilua arvioida pelaajaa yhden, kahden tai kolmen pelin jälkeen ja sanoa, että hän ei pelaa hyvin.
– Käytän aina samaa esimerkkiä; Real Madrid maksoi 70 tai 80 miljoonaa euroa pelaajasta nimeltä Zinédine Zidane. Hän oli uskomaton pelaaja, mutta jos Madridin kannattajilta kysyi hänestä kuuden kuukauden jälkeen, he sanoivat: ”Mitä olemme oikein menneet hankkimaan?” Hän rupesi suoriutumaan hyvin 7-8 kuukauden jälkeen.
– On oltava varovainen, kun hankkii 20- tai 21-vuotiaita pelaajia. He eivät ole koneita. Heidän on sopeuduttava olosuhteisiinsa ja kaikkeen, mitä viime kuukausina on tapahtunut. Meidän on annettava heille aikaa.
– Se on saattanut vaikuttaa tuloksiin, mutta me olemme tyytyväisiä prosessiimme ja siihen, että joukkue on osoittanut, miten haluamme pelata.
Sunnuntaina Chelsea kohtaa seuraavassa ottelussaan Bournemouthin vieraskentällä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
