Manchester Unitedin legendoilta täyslaidallinen joukkueen puolustamiselle – ”Se on noloa”

Manchester Unitedin pelaajalegendat Rio Ferdinand ja Paul Scholes olivat tiistaina todella tyytymättömiä joukkueen puolustamiseen.
United kärsi tiistaina kotikentällään 2-3-tappion Galatasaraylle Mestarien liigassa. Kyseessä oli jo kuudes kerta tällä kaudella, kun manchesterilaiset ovat päästäneet vähintään kaksi maalia yhdessä ottelussa.
– Joukkue on täynnä kokeneita pelaajia, eikä puolustuksessa ole mitään organisointia, sanoi Ferdinand TNT Sportsin lähetyksessä.
– Meitä leikataan kuin veitsi voita, ja se on noloa.
– Tämä on Mestarien liiga, tämä ei ole mitään koulujalkapalloa tai vastaavaa. Tämä on Mestarien liiga, ja tällä tasolla sinua rangaistaan sellaisista virheistä, joita näimme tänään.
Scholes oli erityisen huolissaan Raphaël Varanesta, joka saapui Manchester Unitediin kaksi vuotta sitten moninkertaisena Mestarien liigan voittajana ja maailmanmestarina.
– Olen hieman huolissani Varanesta, hän on ollut yksi parhaista puolustajista.
– Minusta hänen jalkansa näyttävät vain veltoilta, hän ei pysy kunnossa ja olen huolissani hänestä.
Scholesin mielestä United esiintyi tiistaina joissain asioissa hyvin, mutta unohti puolustamisen täysin.
– Olen todella pettynyt. Itse asiassa en usko, että he pelasivat niin huonosti. Ennen peliä puhuttiin, että he eivät pystyneet tekemään maaleja ja että joukkueesta puuttui maaleja.
– On melkein kuin emme olisi ottaneet huomioon pelin puolustuspuolta. Se ei ollut tarpeeksi hyvää, pakka oli ajoittain aivan auki.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Tottenhamin apuvalmentaja halutaan toiseen seuraan – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Roy Hodgson pyysi anteeksi kannattajilta – ”Olen heille velkaa”
- Mikel Arteta ei aio muuttaa käytöstään rangaistuksestaan huolimatta – ”En tiedä kuinka pystyisin lopettamaan”
- Wolverhampton hyllytti pelaajansa tammikuun loppuun saakka – ”Hän on pyytänyt anteeksi”
- Ansu Fatin loukkaantumisesta lisätietoa – Brightonin lainataituri sivussa pitkään
- Manchester Unitedin kapteeni on kellottanut koko Euroopan suurimmat peliminuutit
- Erik ten Hag kommentoi Marcus Rashfordin penkitystä
- Pep Guardiola ei näe Man Cityn pelaajalle käyttöä: ”Olen niin pahoillani”
- Manchester United rohmusi palkintopöydän tyhjäksi
- Espanjalaisluotsi hylkäsi valtavan tarjouksen jäädäkseen Englantiin odottamaan uutta pestiä
- Independent: Manchester United asetti kolme kallispalkkaista pelaajaa myyntiin
- Tottenhamille taas lunta lupaan! Tappio paikallisottelussa
- Jürgen Klopp vahvisti seuraavan Liverpool-tähden loukkaantumisen
- Tottenhamin ex-kapteeni istuu syrjässä ilman yhtäkään peliminuuttia – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Valioliiga-seura eristi johtopelaajiaan edustusjoukkueesta
- Avainpelaajan poissaolo yhdistää Manchester Cityn neljää edellistä tappiota
- Fantasy Premier League: Peliviikko 16 – loukkaantumisia ja keltaisia lippuja
- Teemu Pukki kertoo dokumentissa, missä Norwichin kotiottelussa oli paras tunnelma: ”Ei me pelaajatkaan uskottu ennen peliä, että voitaisiin voittaa”
- Pep Guardiola väittää Aston Villan taistelevan Valioliigan mestaruudesta – näin Unai Emery vastasi
- Valioliigan nopein pelaaja opiskeli Usain Boltia parantaakseen erikoiskykyään – ”Silloin juokset nopeammin”