Manchester Unitedin pelaajilta selkeä varoitus Jadon Sancholle
Manchester Unitedin kokeneemmat pelaajat ovat Guardianin mukaan varoittaneet laitahyökkääjä Jadon Sanchoa, että hänen tulee pyytää anteeksi manageri Erik ten Hagilta tai hänet laitetaan kaupaksi tammikuussa.
Sancho, 23, on tällä hetkellä pudotettu Unitedin edustusjoukkueesta ”kurinpidollisista syistä”.
Ten Hag jätti syyskuussa Sanchon sivuun kokoonpanosta Arsenalia vastaan ja perusteli päätöstään sillä, että englantilaislaituri ei ollut esiintynyt vaaditulla tasolla harjoituksissa. Sancho kiisti väitteen sosiaalisessa mediassa ja sanoi, että hänet on jo pitkään leimattu ”syntipukiksi”.
Uutisoimme aiemmin Sky Sportsin tietojen pohjalta, että osa Unitedin pelaajista kokee sympatiaa Sanchoa kohtaan, mutta kaikki ovat sitä mieltä, ettei hänen olisi pitänyt kyseenalaistaa ten Hagin kommentteja sittemmin poistetussa somejulkaisussaan.
Myös Manchester Unitedin seurajohto on puhunut Sancholle ja painottanut, että asia ratkeaa vain, jos hän pyytää anteeksi ten Hagilta.
Ten Hag olisi valmis ottamaan Sanchon uudelleen mukaan ykkösjoukkueeseen, jos hän saisi anteeksipyynnön, vaikka tapauksesta on kulunut jo aikaa.
Ilman anteeksipyyntöä United hyväksyy, että ainoa ratkaisu on myydä tai lainata Sancho tammikuussa. Hän siirtyi Manchester Unitediin kesällä 2021 Borussia Dortmundista 85 miljoonalla eurolla, mutta englantilaislaituri on esiintynyt Old Traffordilla alle odotusten.
ESPN:n mukaan Dortmund olisi valmis ottamaan Sanchon takaisin tammikuussa, jos diilin taloudellisista ehdoista päästään sopuun.
Saksalaisseura ehdottanee Manchester Unitedille loppukauden lainasopimusta siten, että Dortmund ottaisi vain osan Sanchon jättipalkasta kontolleen.
LUE MYÖS:
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
