Lisäajan draamaa! Newcastlelle valtava pettymys Mestarien liigassa
Newcastle pelasi tiistaina Paris Saint-Germainin vieraana 1-1-tasapelin Mestarien liigassa.
Harakat siirtyi johtoon 24. minuutilla. PSG:n maalivahti Gianluigi Donnarumma torjui pallon eteensä ja Alexander Isak kirmasi laittamaan kuulan sisään.
Hetkeä aiemmin Newcastlen torjuja Nick Pope oli pysäyttänyt toisessa päädyssä Kylian Mbappén takavasaran.
PSG rakenteli avausjaksolla selkeästi enemmän paikkoja, muttei saanut murrettua Newcastlen muureja.
Toinen puolisko oli vieraiden osalta pitkälti puolustustaistelua, mutta Newcastle sinnitteli, kun PSG hassasi paikkoja ja Harakat puolusti uhrautuvaisesti.
Ottelu sai lisäajalla mitä dramaattisimman käänteen, kun PSG:lle vihellettiin pilkku Tino Livramenton käsivirheestä. Vetovastuun otti Mbappé, joka upotti pallon varmasti sisään.
Newcastle olisi voitolla noussut lohkon toiselle sijalle, eli kiinni jatkopaikkaan. Perjantain tulosten myötä Eddie Howen miehistö lähtee kuitenkin viimeiseen lohkopeliinsä lohkon kolmannelta sijalta.
Lohkokärki Borussia Dortmund varmisti tiistaina paikkansa pudotuspeleissä, mutta kuka tahansa kolmikosta PSG, Newcastle, AC Milan voi ottaa ensi viikolla toisen jatkopaikan. Lohkossa kolmanneksi tulevan europelit jatkuvat Eurooppa-liigassa.
Newcastle isännöi viimeisessä lohkopelissään Milania 13. joulukuuta ja PSG pelaa samana iltana Dortmundin vieraana.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Borussia Dortmund BVB | 6 | 3 | 2 | 1 | 7-4 | 11 |
| 2 | Paris Saint-Germain FC PSG | 6 | 2 | 2 | 2 | 9-8 | 8 |
| 3 | AC Milan ACM | 6 | 2 | 2 | 2 | 5-8 | 8 |
| 4 | Newcastle | 6 | 1 | 2 | 3 | 6-7 | 5 |
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
