Japanin maajoukkuepelaaja siirtyy Valioliigaan

Valioliigan nousijajoukkue Luton Town vahvistaa alakertaansa. Seura tiedotti hankkineensa Daiki Hashiokan belgialaisesta Sint Truidenista kahdella miljoonalla eurolla.
24-vuotias Hashioka on lähtökohtaisesti oikea laitapakki. Tällä kaudella pelejä on kertynyt pykälää ylempänä oikean laiturin paikalla. Lutonissa luvassa on paluu puolustuslinjaan.
– Hashi on monipuolinen puolustaja, joka voi pelata puolustuslinjassa kaikilla paikoilla. Hän osaa pysyä pallossa, hän on aggressiivinen ja hän tykkää puolustaa, Lutonin päävalmentaja Rob Edwards sanoi seuran tiedotteessa.
Itse Hashioka kuvailee itseään näin:
– Vahvuuteni ovat pääpelissä, 1v1-tilanteissa ja juoksemisessa. Olen tehnyt tällä kaudella vasta kaksi maalia, mutta haluan päästä tekemään lisää.
Hashioka on pelannut Japanin maajoukkueessa seitsemän ottelua. Viime syksynä vastuuta tuli säännöllisesti harjoitusotteluissa, mutta Aasian mestaruusturnaukseen miestä ei valittu.
Lutonissa ovi käy toiseenkin suuntaan. Vasen pakki Ryan Giles siirtyy loppukaudeksi lainalle Hull Cityyn. Viime kesänä Wolverhamptonista Lutoniin vajaalla kuudella miljoonalla eurolla siirtynyt Giles on pelannut tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 14 ottelua.
Hullilla on ensi kesänä osto-optio Gilesiin.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää

- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?