Poliisi varoittaa Liverpool-faneja erikoisesta huijauksesta
Thaimaan poliisi on varoittanut Liverpoolin kannattajia lankeamasta nettihuijarien viestiin, jossa seuralegenda Xabi Alonso pyytää lähettämään hänelle rahaa, kertoo AFP.
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on jättämässä tehtävänsä ensi kesänä, ja Bayer Leverkusenia luotsaava Alonso, 42, on noussut monissa lähteissä ykkösvaihtoehdoksi hänen tilalleen.
Thaimaan keskusrikospoliisi kehottaa kannattajia varomaan viestiä, jossa Alonsoksi tekeytynyt sometili lähestyy ihmisiä pyytämällä vajaan kahdeksan euron lahjoituksia, jotta hän voisi matkustaa Liverpooliin.
– Olen Xabi Alonso, olen Liverpoolin manageri ensi kaudella, mutta minulla ei ole rahaa lentoihini Liverpooliin, lukee viestissä, joka on kirjoitettu thaiksi.
Valioliiga on valtavan suosittu sarja Thaimaassa, ja Liverpool on yksi maan seuratuimmista joukkueista.
Espanjalainen Alonso edusti Liverpoolia vuosina 2004-2009 ja voitti punapaitojen kanssa kertaalleen Mestarien liigan ja FA Cupin. Hän aloitti valmennusuransa Real Sociedadin reservijoukkueessa ja siirtyi toissa vuonna Bayer Leverkuseniin, joka taistelee tällä hetkellä Bundesliigan mestaruudesta.
Liverpool-pestistä kysyttäessä Alonso sanoi, että hän on tyytyväinen Leverkusenissa, eikä hänellä ole ollut aikaa miettiä tulevaisuuden kuvioitaan.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ole Gunnar Solskjær avaa, miksi tähtihankinta floppasi Man Unitedissa: ”Tästä asiasta ei ole aiemmin puhuttu”
- Pierre-Emerick Aubameyang avasi sanaisen arkkunsa Chelsea-kaudesta: ”Se oli vi**n iso virhe”
- Ederson: Olin onneton Manchester Cityssä ja minun oli päästävä pois
- Malick Thiaw ylistää Newcastlen kannattajia: ”En unohda sitä hetkeä koskaan”
- Gary Neville mestaruustaistelusta: ”Arsenal on parempi, mutta City…”
- Sky: Valioliigaseurat kiinnostuneita Arsenal-nuorukaisesta – tarvitsee peliaikaa päästäkseen MM-kisoihin
- Chelsea haluaa Ranskan maajoukkuevahdin – saatavilla ilman siirtokorvausta
- BBC: Arsenal haluaa Napolin pelaajatarkkailupäällikön – neuvottelut käynnissä
- Andy Robertson puhui tulevaisuudestaan: ”Jos tämä on viimeinen kauteni…”
- Telegraph: Raheem Sterlingillä karmea kohtalo
- Liverpool raivoissaan – seura ryhtyi toimenpiteisiin
- Gary Neville mestaruustaistelusta: ”Arsenal on parempi, mutta City…”
- Malick Thiaw ylistää Newcastlen kannattajia: ”En unohda sitä hetkeä koskaan”
- Chelsea haluaa Ranskan maajoukkuevahdin – saatavilla ilman siirtokorvausta
- Sky: Valioliigaseurat kiinnostuneita Arsenal-nuorukaisesta – tarvitsee peliaikaa päästäkseen MM-kisoihin
- Telegraph: Raheem Sterlingillä karmea kohtalo
- Liverpoolin pelaaja kieltäytyi maajoukkuekutsusta
- Andy Robertson puhui tulevaisuudestaan: ”Jos tämä on viimeinen kauteni…”
- BBC: Arsenal haluaa Napolin pelaajatarkkailupäällikön – neuvottelut käynnissä
- Yllätysvalinta: Helmikuusta asti loukkaantuneena ollut pelaaja maajoukkueen mukaan

