Ole Gunnar Solskjær valmensi Manchester Unitedia noin kolmen vuoden ajan. Pesti päättyi potkuihin marraskuussa 2021.

Solskjær johdatti Manchester Unitedin kahdesti kolmen kärkeen, mutta potkuihin päättynyt kausi sujui heikosti. Manchester United oli potkujen aikaan seitsemäntenä Valioliigassa. 

Solskjærin aikakaudella joukkueen sisältä vuodettiin jatkuvasti erilaisia asioita medialle. Norjalaisluotsi otti siihen kantaa The Overlapin alaisuudessa.

– Tunsin, että meillä oli todella hyvät välit pelaajien kanssa, mutta lopulta joukkueessa on aina muutama rooliinsa tyytymätön pelaaja, joka vuotaa asioita medialle. Valmentajana sinulla on otteluita lauantaina, keskiviikkona ja lauantaina. Joudut sanomaan jatkuvasti 14 pelaajalle, etteivät he pääse pelaamaan, ja silti vakuuttaa heidät seuraavana päivänä siitä, että he saavat tilaisuutensa.

Solskjærin mukaan Manchester Unitedilla oli liikaa pelaajia joukkueessaan. Kaikkien pelaajien pitäminen tyytyväisenä oli mahdotonta.

– Ne hetket ovat harvassa, kun voit sanoa pelaajalle, että pääset pelaamaan tämän tietyn ottelun, ja sitä kautta saat mahdollisuuden. Lopulta asiat ajautuvat itsestään rumiksi. Meillä oli liian suuri joukkue. Jos sinulla on liikaa pelaajia, on monet heistä tyytymättömiä.

LUE MYÖS