Athletic: Arsenal valmis kuuntelemaan tarjouksia hyökkääjästään
Arsenal on valmis kuuntelemaan tarjouksia Gabriel Jesusista, kertoo Athletic.
Athleticin saamien tietojen mukaan Arsenal suunnittelee hankkivansa kesällä uuden hyökkäyspään pelaajan.
Aiemmin Arsenal suunnitteli puhtaan kärjen hankkimista, mutta Kai Havertz on esiintynyt viime aikoina edukseen, eikä seura koe enää tarvitsevansa uutta kärkeä. Sen sijaan Arsenal hakee monipuolisempaa hyökkäyspään pelaajaa.
Athleticin mukaan Arsenal on valmis rahoittamaan kyseisen pelaajan hankinnan Jesusin myynnillä. Arsenal ei ole toistaiseksi saanut tarjouksia tai kyselyitä Jesusin tilanteesta.
Jesus, 27, on edustanut Arsenalia vajaan kahden vuoden ajan. Arsenal hankki Jesusin Manchester Citystä 52 miljoonalla eurolla kesällä 2022.
Jesus on kärsinyt loukkaantumisista kummallakin Arsenal-kaudellaan. Viime kaudella Jesus oli polvivamman vuoksi sivussa pelikentiltä reilun kolmen kuukauden ajan. Tällä kaudella polvivaivat ovat pitäneet hyökkääjän sivussa 16 ottelusta.
Jesus on viimeistellyt kuluvalla kaudella neljä maalia Valioliigassa.
LUE MYÖS
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Telegraph: Mauricio Pochettino jätti Chelsean
- Arne Slot siirtyi Liverpoolin peräsimeen – kertoi syyn päätökselleen
- Näin Gareth Southgate perusteli päätöksiään: ”Se on niin simppeliä”
- Gareth Southgate teki kovia päätöksiä – tästä ryhmästä valitaan Englannin lopullinen EM-kisajoukkue
- Athletic: Manchester Unitedin tähden EM-unelma murskaantui
- Athletic: Gareth Southgaten luottopelaaja jää rannalle Englannin EM-ryhmästä
- Nottingham varmisti kolme lähtijää seurasta
- Brighton kilpailee Manchester Unitedin ja Chelsean kanssa samasta valmentajasta
- Yllätysnimi Valioliigasta ehdolla Bayern Münchenin peräsimeen
- Manchester Unitedin André Onana tiedostaa: ”Muut joukkueet tekevät asioita meitä paremmin”
- Independent: Arsenal aikoo hankkia uuden kärjen – tässä vaihtoehdot
- Virallista: Liverpool nimitti uuden päävalmentajan
- Manchester Unitedin André Onana tiedostaa: ”Muut joukkueet tekevät asioita meitä paremmin”
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Valioliigan suurseurat kiinnostuneet Crystal Palacen Michael Olisesta
- Yllätysnimi Valioliigasta ehdolla Bayern Münchenin peräsimeen
- Jürgen Klopp paljasti suunnitelmansa vapautuessaan Liverpoolista – ”En ole aiemmin pystynyt”
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Italialaisjätit Roberto De Zerbin kintereillä
- Arsenal-tähdeltä yllättävä paljastus sopimustilanteestaan – ”En halua ajatella liikaa”