Chelsean manageri Mauricio Pochettino sanoo, että Cole Palmeria voi huoletta kutsua huippupelaajaksi.

Palmer, 21, oli torstaina ottelun suuri sankari, kun Chelsea nousi lisäajalla 4-3-voittoon Manchester Unitedia vastaan Valioliigassa.

Hattutempun tehtaillut Palmer teki lisäajalla parin minuutin sisällä kaksi osumaa. Sadan minuutin ja 39 sekunnin jälkeen syntynyt voittomaali on myöhäisin Valioliigan historiassa.

Palmerilla on Valioliigassa kasassa 16 osumaa ja kahdeksan maalisyöttöä. Useammin verkkoa on heiluttanut ainoastaan Manchester Cityn Erling Haaland (18).

– Yksi parhaista taidoista on hänen mentaliteettinsa ja hänen kykynsä käsitellä paineita, kommentoi Pochettino BBC:n mukaan.

– Hän on nuori ja tämä on hänen ensimmäinen kautensa, kun hän pääsee pelaamaan säännöllisesti. On hämmästyttävää, miten hän selviytyy paineista.

– Tämänpäiväisen esityksen perusteella on mahdotonta sanoa, ettei hän olisi huippupelaaja.

Torstain hattutemppu oli Palmerin ensimmäinen hänen ammattilaisurallaan. Tämän kauden maaleista peräti kahdeksan on tullut rangaistuspotkuista, joita Palmer ei ole mokannut vielä yhtään.

– Hullu peli. Kun teimme maalin 98. minuutilla, ajattelin, että ”nyt yritetään”. Hullua, sanoi Palmer.

– En tiennyt, mitä tehdä. Juoksin vain ympäriinsä, kun tein [viimeisen] maalin. Hattutemppu on hattutemppu. Se oli ensimmäiseni, olen todella tyytyväinen siihen.

– Olen saanut muutaman pilkun tällä kaudella, ja yritän jatkossakin vain tehdä niistä maaleja.

– Se oli iso voitto, siitä saa valtavasti lisää virtaa. Kaikki ovat hyvällä tuulella. Toivottavasti voimme jatkaa tästä.

Premier League

@premierleague
With the time at 90+11’, this was the Cole Palmer goal that completed a remarkable @ChelseaFC win 🔵

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS!