Chelsean päävalmentaja Mauricio Pochettino sanoo, ettei olisi ”maailmanloppu”, jos hän jättäisi seuran kauden päätteeksi.

Argentiinalaisluotsin debyyttikausi Chelsean peräsimessä on ollut kaksijakoinen. Liigacupissa lontoolaiset etenivät finaaliin ja FA Cupissa välieriin, mutta Valioliigassa Chelsea on ollut koko kauden europelisijoitusten alapuolella.

Kirjoitushetkellä Chelsea on Valioliigassa seitsemäntenä, kaksi pistettä perässä Newcastlea ja kuusi pistettä perässä Tottenhamia, kun kullakin on kolme peliä jäljellä. Mestarien liigaan Chelsealla ei ole enää mahdollisuutta.

Chelsean puheenjohtaja Todd Boehly sanoi aiemmin tällä viikolla, että hänen suunnitelmansa seuraa varten ovat pian ”kasassa”. Pochettinon mukaan Boehlyn ja urheilujohdon olisi hyvä kuunnella myös hänen mielipiteensä.

– Jos olemme tyytyväisiä, täydellistä. Mutta se ei riitä, jos vain omistajat ovat tyytyväisiä tai urheilujohtajat ovat tyytyväisiä… Myös meiltä pitää kysyä, koska ehkä me sanomme, ettemme ole tyytyväisiä, hyväksymme tilanteen ja lähdemme eri teille, sanoi Pochettino BBC:n mukaan.

– Se ei olisi ensimmäinen kerta, kun valmennusjohto päättää kauden lopussa olla jatkamatta. Mutta yleensä se menee aina päinvastoin, omistajat tai urheilujohtajat päättävät.

Pochettino painotti, että päätöksentekoon tarvitaan kaksi osapuolta.

– Ehkä me emme ole tyytyväisiä, koska tulimme tänne selkeän tehtävän kanssa, eikä se ole toteutunut. En sano, etten ole onnellinen [Chelseassa].

– Jos me jatkamme eri teillä, se ei ole ongelma. Se ei ole maailmanloppu.

Pochettinon sopimus kattaa vielä ensi kauden.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
🔵 Pochettino: “It’s not only if owners or directors are happy. If we are happy, you need to ask us also”.

“It’s not first time the coaching staff decide to stop going” .

“I am not saying I am not happy but it’s always just one side and maybe we need to look at the other side”.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS!