Virallista! Aaron Ramsdale jättää Arsenalin

Southampton on vahvistanut hankkineensa Arsenalin maalivahdin Aaron Ramsdalen.
Athleticin tietojen mukaan Tykkimiehet kuittaa siirrosta alustavasti 21.4 miljoonaa euroa. Summa kasvaa noin 1.2 miljoonalla eurolla, jos Southampton säilyttää paikkansa Valioliigassa. Lisäksi Arsenalille voi kertyä vielä noin seitsemän miljoonaa euroa bonuksia.
Ramsdale, 26, on solminut uuden seuransa kanssa neljän vuoden sopimuksen, joka sisältää jatko-option yhdestä lisäkaudesta.
– Olen aivan haltioissaan. Tapa, jolla manageri haluaa pelata, tapa, jolla hän oli niin täynnä intoa puhuessani minulle. En ollut koskaan tavannut häntä aiemmin, mutta hän sai minut tuntemaan isoksi, mikä on juuri sitä, mitä haluaa pelaajana, kommentoi Ramsdale.
– Paluu etelärannikolle on minulle ja perheelleni helpompi siirtymä kuin useimmille muille, joten minusta tuntuu, että voin aloittaa alusta.
Ramsdale siirtyi Arsenaliin kolme vuotta sitten Sheffield Unitedista 21.4 miljoonalla eurolla ja pelasi kaksi kautta lontoolaisten ykkösvahtina. Viime syksynä David Raya ohitti kuitenkin hänet nokkimisjärjestyksessä.
Englannin A-maajoukkueessa Ramsdale on esiintynyt viisi kertaa. Hän oli mukana tämän kesän EM-kisoissa, mutta jäi ilman minuutteja.
Sarjanousija Southampton on aloittanut kautensa Valioliigassa kahdella tappiolla. Viime kausien ykkösvahti Gavin Bazunu on ollut loukkaantuneena, joten Saintsin tolppien välissä on pelannut Alex McCarthy.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan