BBC: Sean Dyche ei ole potku-uhan alla

Evertonin alkukausi on mennyt penkin alle.
Everton on hävinnyt kaikki neljä sarjaotteluaan ja on Valioliigassa viimeisellä sijalla. Everton on johtanut kahta edellistä sarjaotteluaan kahdella maalilla, mutta hävisi lopulta kummallakin kerralla.
Reilu viikko sitten Everton koki todellisen mahalaskun, kun se hävisi Bournemouthille, vaikka johti ottelua kahdella maalilla vain muutama minuutti ennen täyttä aikaa. Sama kohtalo oli edessä viime viikonloppuna, kun Everton menetti kahden maalin johtonsa Aston Villan vieraana ja hävisi lopulta maalein 2-3.
BBC:n saamien tietojen mukaan Everton-luotsi Sean Dychen työpaikka ei ole vaarassa.
Evertonin seurajohto luottaa Dycheen ja kokee luotsin kykenevän kääntämään joukkueen kurssin.
Evertonin viime kausi oli kokonaisuudessaan varsin vahva, sillä Dyche onnistui säilyttämään joukkueen helposti Valioliigassa, vaikka Evertonilta vähennettiin kauden mittaan jopa kahdeksan pistettä. BBC:n mukaan Evertonin seurajohto antaa viime kauden näytöillä Dychelle aikaa kurssin kääntämiseen.
Dychen sopimus Evertonin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri