Chelsea-tähti turhautui EM-kisoissa vähäiseen peliaikaansa

Chelsean keskikenttäpelaaja Cole Palmer sanoo olleensa turhautunut, kun hän jäi vähälle peliajalle kesän EM-kisoissa.
Palmer, 22, teki viime kaudella 27 maalia ja syötti 15 siirryttyään Chelseaan kasvattajaseurastaan Manchester Citystä.
Englannin paidassa vastuuta tuli kuitenkin säästeliäästi. Palmer seurasi kaksi ensimmäistä lohkopeliä kokonaan vaihtopenkiltä ja tuli muissa otteluissa vaihdosta sisään, kun Englanti eteni hopealle.
– Se oli turhauttavaa. En sano sitä sillä, että muut pelaajat eivät olisi olleet hyviä. Mutta kun ottaa huomioon, millainen kausi minulla oli ollut, millaisessa vireessä olin, miten pelasin päästyäni kentälle… sanoi Palmer GQ:n haastattelussa.
Palmer olisi tunnetusti halunnut jäädä vuosi sitten Manchester Cityyn, mutta lähteä lainalle kerryttääkseen peliaikaa. City ei antanut hänelle sitä vaihtoehtoa, joten Palmer siirtyi Chelseaan, jossa peliaikaa on tullut runsaasti.
– Minä vain tiesin, etten pääsisi pelaamaan niin paljon kuin halusin. Englannin nuorten maajoukkueissakin ympärilläni oli pelaajia, jotka pelasivat Valioliigassa viikosta toiseen.
– Katselin ympärilleni ja ajattelin, että minäkin pystyn pelaamaan Valioliigassa. Se on ärsyttävää, kun ei pääse pelaamaan.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa