Manchester Unitedin uusi manageri joutuu operoimaan maltillisemmalla budjetilla
Manchester Unitedin uusi päävalmentaja Rúben Amorim joutuu operoimaan maltillisemmalla budjetilla kuin edeltäjänsä, kertoo Telegraph.
Sporting CP:stä siirtynyt Amorim, 39, debytoi Unitedin käskijänä ensi sunnuntaina, kun Ipswich Town saapuu Valioliigassa vierailulle Old Traffordille.
Amorimin edeltäjä Erik ten Hag sai viime kuussa kenkää heikon tulosputken päätteeksi. Hollantilaisluotsin kahden ja puolen vuoden aikakaudella United käytti yli 700 miljoonaa euroa hankintoihin.
Manchester United on keskimäärin hankkinut viisi uutta pelaajaa joka kesä viimeisten kymmenen vuoden aikana, kun joukkue on pelannut neljän eri valmentajan alaisuudessa.
Unitedin uusi urheilujohto haluaa katkaista holtittoman kulutuksen kierteen, jota se pitää ”taloudellisesti kestämättömänä” ja vahingollisena yhtenäisen joukkueen rakentamisessa.
Manchesteriläisten seurajohto toivoo, että Amorim saa kaivettua enemmän irti Unitedin viime vuosien hankinnoista, jotka eivät ole vielä saaneet itsestään kaikkea irti.
United on tehnyt viimeisten kolmen kauden aikana yli 375 miljoonaa euroa tappiota ennen veroja. Seuran uusi urheilujohto on pyrkinyt leikkaamaan kuluja merkittävästi, jotta manchesteriläiset eivät joutuisi ongelmiin Valioliigan ja UEFA:n taloudellisten sääntöjen kanssa.
Uutisoimme syyskuussa Guardianin tietojen pohjalta Unitedin luottavan siihen, että se pystyy noudattamaan taloussääntöjä.
Valioliigan kannattavuus- ja kestävyyssännöissä sallitaan tietyt vähennykset liittyen muun muassa infrastruktuuriin, akatemiaan ja naisten joukkueeseen tehtyihin investointeihin.
Telegraphin mukaan tammikuun siirtoikkuna on luultavasti hiljainen Manchester Unitedin osalta. Seura pitää silmällä ”hyviä mahdollisuuksia” pelaajamarkkinoilla, mutta lähtökohtaisesti United hankkinee talvella vahvistuksia vain, jos se kärsii useista loukkaantumisista tai myy omia pelaajiaan muualle.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday yrityssaneeraukseen – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”

- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä