Rúben Amorim tunnusti Manchester Unitedin huolestuttavan ongelman ennen Liverpool-ottelua – ”He ovat ahdistuneita”
Rúben Amorim myöntää Manchester Unitedin itseluottamusongelmat ennen sunnuntain vierasottelua Liverpoolia vastaan.
United on hävinnyt viimeisestä viidestä valioliigaottelustaan neljä. Samalla manchesterilaisseuran sarjasijoitus on valahtanut sijalle 14.
– He ovat ahdistuneita ja pelkäävät toisinaan kentällä. Meidän on pärjättävä asian kanssa. Tarvitsemme johtajia astumaan esiin ja auttamaan muita, Amorim kommentoi lehdistölle.
– Pelaajat kyllä yrittävät. He ovat vain joskus liian ahdistuneita ja pelokkaita pelaamaan jalkapalloa. Tämä on vaikea tilanne.
– Olemme keskittyneet viime päivät vain perusasioihin keskittyen oman pelitapamme hiomiseen. Kannattajat ovat tällä hetkellä väsyneitä tähän, joten on outoa kuulla heidän huutavan nimeäni. Minä annan kaikkeni auttaakseni seuraa. Tiedän sen olevan tällä hetkellä vaikeaa ymmärtää, mutta me tulemme vielä menestymään.
Liverpool johtaa Valioliigaa viiden pisteen erolla kaksi ottelua enemmän pelanneeseen Arsenaliin. Ottelu Anfieldillä käynnistyy tänään kello 18:30.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Arsenal saa huokaista helpotuksesta – luottopelaajan vamma ei ole vakava
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Manchester City pettynyt lainapelaajansa tilanteeseen – neuvottelut pian käyntiin
- Fabrizio Romano: André Onana jättää Manchester Unitedin pysyvästi ensi kesänä
- Arsenal saa huokaista helpotuksesta – luottopelaajan vamma ei ole vakava
- Englannin vastustaja: Thomas Tuchelin ryhmä ollut ”kuvottavan hyvä”