Taas punainen kortti! Arsenal pudotti jälleen pisteitä – seurapomon eleet katsomossa kertoivat kaiken
Valioliigassa sijalle 15 valahtanut Arsenal oli jälleen pahoissa vaikeuksissa, kun se kohtasi alkukauden pirteisiin yllättäjiin lukeutuneen Southamptonin. Ottelu päättyi lopulta tasan 1−1.
Arsenal hävisi edellisessä sarjapelissään nolosti Burnleylle, ja hankaluudet olivat jatkumassa taas, kun Southampton siirtyi avausjaksolla johtoon. Maalin iski Arsenalissa aikanaan 270 peliä pelannut Theo Walcott 18. minuutilla.
LUE MYÖS:
Arsenal on taas pinteessä Valioliigassa – nyt puri oma koira!
Arsenalin peli ei ottanut millään lähteäkseen käyntiin. Southampton siirtyi tauolle johtoasemassa Walcottin maalilla.
Toisella jaksolla Arsenal pääsi peliin mukaan. Bukayo Saka löi alkutahdit ja syötti Eddie Nketiahille, joka jatkoi pallon Pierre-Emerick Aubameyangille. Gabonilainen päätti pitkän kuivan kautensa Emiratesilla ja onnistui maalinteossa.
(Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.)
Pian Aubameyangin osuman jälkeen Arsenal joutui kuitenkin uudestaan pulaan. Gabriel sai varoituksen 58. minuutilla, ja tästä kului vain viisi minuuttia, kunnes puolustaja sai toisen varoituksen.
Gabrielin ulosajo jatkoi Tykkimiesten käsittämätöntä kautta punaisten korttien suhteen. Mikel Artetan joukkue on saanut Valioliigassa selvästi eniten punaisia kortteja, ja nyt tullut ulosajo oli jo kolmas viimeiseen viiteen otteluun.
(Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.)
Southampton kävi lähellä voittoa, sillä ylivoimalla pelatessaan joukkue sai pallon kertaalleen Arsenalin maalin ylärimaan. Nathan Redmond ei aivan onnistunut, ja kun maaleja ei enempää tullut, päättyi ottelu pistejakoon.
Vaikka Arsenal vältti tappion, ei esitystä voi pitää mitenkään tyydyttävänä. Joukkue joutui taas vajaalle ja menetti pisteitä Southamptonille, joka ei profiililtaan ole Arsenalin kaltainen iso seura.
Tasapeliin jääminen voi olla omiaan luomaan Arsenalin ympärille entistä enemmän spekulaatiota joukkueen ongelmista ja Artetan asemasta seurassa.
Erityisen kuvaavaa Arsenalin pelissä oli se, että kun lontoolaisten pelaaminen näytti puolen tunnin kohdalla surkealta, poimi kuvaaja Arsenal-pomo Edun kameraan. Edu pudisteli päätään erittäin tyytymättömänä, vaikka hän vastikään kehui Artetaa vuolaasti.
LUE MYÖS:
Arsenal-pomo kommentoi Mikel Artetan tulevaisuutta seurassa: ”Hän tekee loistavaa työtä”
Tasapelin jälkeen Arsenal jatkaa Valioliigassa sijalla 15, kun puolestaan Southampton nousi sarjassa jo kolmanneksi.
Valioliiga keskiviikkona 16.12.
Arsenal-Southampton 1-1
0-1 Walcott 18′
1-1 Aubameyang 52′
Leeds-Newcastle 5-2
0-1 Hendrick 26′
1-1 Bamford 35′
2-1 Rodrigo 62′
2-2 Clark 65′
3-2 Dallas 78′
4-2 Alioski 85′
5-2 Harrison 88′
Leicester-Everton 0-2 (lue otteluraportti)
0-1 Richarlison 21′
0-2 Holgate 72′
Fulham-Brighton 22:00
Liverpool-Tottenham 22:00 (lue kokoonpanot)
West Ham-Crystal Palace 22:00
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan