Claudio Ranieri kertoo tarvitsevansa ’sotilaita’ pitääkseen Fulhamin kauden lopuksi Valioliigassa. Lontoolaisjoukkue isännöi lauantaina Manchester Unitedia.

Fulham on hävinnyt viimeisestä viidestä ottelustaan neljä ja on tällä hetkellä sarjataulukon toiseksi viimeisenä – seitsemän pisteen päässä pudotusviivan yläpuolella olevasta Burnleystä.

Ranieri odottaa kovaa kamppailua Ole Gunnar Solskjærin tappiotonta miehistöä vastaan, mutta painottaa pisteiden tärkeyttä lauantain ottelusta.

– Tiedämme missä olemme, tiedämme tilanteemme olevan hankala ja tarvitsemmekin sotilaita, jotka taistelevat loppuun saakka, Ranieri kertoi lehdistölle torstaina.

– Olemme valmiita taistelemaan. Minun on motivoitava pelaajiani ja jakaa positiivisuuteni heille. On paljon parempi pelata kotona kuin vieraissa. On hyvin tärkeää ansaita pisteitä tästä pelistä.

Sarjataulukossa viidentenä oleva Manchester United kohtaa ensi viikon tiistaina PSG:n Mestarien liigan pudotuspeleissä. Ranieri ei kuitenkaan usko vastustajien miettivän kyseistä ottelua ennen lauantaita.

– Isot joukkueet ovat tottuneet pelaamaan ottelun ottelulta. Uskon, että he (Man United) ovat erittäin keskittyneitä lauantaina, ennen kuin he ajattelevat PSG:tä, Ranieri lisäsi.