Kosovo ja Englanti kohtaavat sunnuntaina – Kosovon fanit tukevat rasismin kohteeksi joutunutta Englannin joukkuetta

Kosovo ja Englanti kohtaavat sunnuntaina EM-karsintaottelussa. Englanti on jo varmistanut paikkansa ensi kesän EM-lopputurnauksessa. Kosovon mahdollisuudet karsinnoissa ovat jo menneet, mutta sillä on vielä sauma edetä kisoihin Kansojen liigan kautta.

Bulgaria ja Englanti kohtasivat EM-karsintaottelussa lokakuussa, ja silloin Englannin pelaajat joutuivat todella ikävän rasistisen huutelun kohteeksi.

Lue lisää tästä.

Brittilehti Sky Sportsin mukaan Kosovon fanit osoittavat sunnuntaina ottelussa tukensa Englannille. Heidän mukaansa ottelussa nähdään kaksi banderollia, toinen stadionin itä- ja toinen länsipuolella.

Toisessa banderollissa uskotaan olevan kuva, jossa tummaihoinen englantilaispelaaja pitää kädestä kiinni Kosovon pelaajaa.

Kansallislaulujen aikana yleisölle jaetaan A4-kokoisia paperilappuja, joissa on kuva Kosovon lipusta, sekä St. Georgen rististä. Englannin maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate kiitteli jo aiemmin heidän saamastaan vastaanotosta Kosovossa.