BBC:n siirtoekspertti sanoo epävakauden vaikeuttaneen Jadon Sanchon siirtoa Valioliigaan: ”Vaikutti kiveen hakatulta”

BBC:n pelaajasiirtoihin erikoistunut toimittaja David Ornstein sanoo, että Jadon Sanchon ”valitsema” seura Valioliigassa on Manchester United. Punaisten huono menestys ja epävakaa tilanne kuitenkin vaikeuttaa mahdollisuutta siirtymiseen.
– Ymmärtääkseni Sancho on yksi tärkeimpiä Unitedin tavoittelemia pelaajia. Edelleen olen siinä käsityksessä, että juuri United olisi hänen itsensä toivoma osoite, mikäli paluu Englannin kentille tapahtuisi. Minulle on kerrottu, että pari kuukautta sitten tämä siirto vaikutti jo kiveen hakatulta. Sancho on kuitenkin haluton luopumaan Mestarien liiga -peleistä, eikä halua siirtoa epävakaaseen seuraan.
Täysin mahdotonta suurimpiin englantilaislupauksiin kuuluvan pelaajan siirtyminen ei kuitenkaan ole.
– Ei voi koskaan sanoa ei koskaan. Ymmärtääkseni tilanne on tällä hetkellä 50-50. Muista valioliigaseuroista ei olla esitetty kiinnostusta Sanchon hankkimiseen, toisin kuin esimerkiksi PSG:n, Barcelonan, Juventuksen ja Real Madridin tahoilta. Mikäli hän siirtyy kesällä, tulee kauppasumma olemaan yli 100 miljoonaa puntaa.
Lontoossa syntynyt laituri siirtyi Borussia Dortmundiin kesällä 2017, Manchester Cityn alle 18-vuotiaiden joukkueesta. Hänen nykyinen sopimuksensa jatkuu kesään 2022.
Lähde: BBC Radio 5
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin