Manchester United otti tärkeän askeleen supertähden tavoittelussa – siirtoon vielä pitkä matka

© Kuva: Getty Images

Manchester United on ottanut askeleen lähemmäs Borussia Dortmundin laitahyökkääjän Jadon Sanchon hankkimista, kertoo BBC.

United on viimein saanut neuvoteltua Sanchon, 20, palkan ja agenttien palkkiot tilanteen oltua pitkään umpikujassa. Manchesterilaisten on kuitenkin yhä päästävä siirtosummasta sopuun Borussia Dortmundin kanssa ennen kuin siirtoaika päättyy 5. lokakuuta.

Borussia Dortmundin urheilutoimenjohtaja Michael Zorc ilmoitti kuukausi sitten, että Sancho jää tulevaksi kaudeksi Saksaan ja sanoi päätöksen olevan ”lopullinen”. Dortmund olisi halunnut mahdollisen siirron toteutuvan ennen kuin joukkue lähti harjoitusleirilleen Sveitsiin.

BBC:n saksalaislähteiden mukaan Dortmund haluaa Sanchosta yli 100 miljoonaa puntaa (noin 110 miljoonaa euroa), eikä seura aio madaltaa hintapyyntöään. United taas on ilmoittanut Dortmundille, että se kääntää katseensa toisiin pelaajiin, jos saksalaisseuran vaatimukset eivät muutu. Sancho on kuitenkin Unitedin ykköstavoite tämän kesän siirtoikkunassa.

Sancho pelasi viime kaudella Borussia Dortmundissa 44 ottelua, joissa hän teki yhteensä 20 maalia ja syötti yhtä monta. Englannin A-maajoukkueessa hän on pelannut 13 ottelua ja tehnyt kaksi maalia.