Borussia Dortmundin väliaikaisvalmentaja Edin Terzić on vahvistanut, että Jadon Sancho ei pelaa keskiviikkona Mestarien liigan puolivälierien toisessa osassa Manchester Cityä vastaan.

Englannin maajoukkuelaituri Sancho, 21, edusti Cityä vuosina 2015-2017, kunnes siirtyi Dortmundiin vajaalla kahdeksalla miljoonalla eurolla.

Saksassa hänestä on kuoriutunut todellinen supertähti, jonka on povattu palaavan tulevaisuudessa isolla summalla Valioliigaan. Kuluvalla kaudella Sancho on pelannut 31 ottelua tehden niissä yhteensä 12 maalia ja syöttäen 16.

Mestarien liigan arvonta toi Dortmundin ja Sanchon entisen seuran vastakkain, mutta hän on itse ollut jo reilun kuukauden sivussa tositoimista reisivamman takia, eikä pysty pelaamaan toisessakaan osaottelussa. City voitti ensimmäisen kohtaamisen 2-1 kotikentällään.

– Jadon ei ole käytettävissämme. Hän harjoitteli taas, hän tekee parhaansa. Me haluaisimme hänen olevan mukana, mutta hän ei ole. Meidän on otettava rauhallisesti hänen kanssaan, kommentoi Terzić Sky Sportsin mukaan.

Dortmund saattaa joutua pelaamaan Cityä vastaan myös ilman kokeneita Marco Reusia ja Mats Hummelsia.

– Meillä on muutama pikkuloukkaantuminen. Meidän on odotettava [niistä lisätietoa]. Marco Reusin ja Mats Hummelsin oli tultava vaihtoon viime lauantaina [sarjapelissä Stuttgartia vastaan].