Borussia Dortmund on laskenut hintapyyntönsä Jadon Sanchosta sataan miljoonaan euroon, kertoo ESPN.

Englannin maajoukkuelaiturin odotettiin lähtevän Saksasta jo viime kesänä, mutta yksikään kiinnostuneista seuroista ei suostunut maksamaan Dortmundin vaatimaa 120 miljoonaa euroa. Vahvimmin hänet yhdistettiin Manchester Unitediin, mutta myös Liverpoolin nimi on ollut otsikoissa.

Dortmundin urheilutoimenjohtaja Michael Zorc sanoi viime viikonloppuna saksalaismedialle, että Sancho, 21, voi lähteä seurasta, jos ”tietyt ehdot” täyttyvät.

– Meillä oli jo viime vuonna suullinen sopimus Sanchon kanssa.

– Tiettyjen ehtojen on täytyttävä, jotta Jadon voi lähteä täältä. Ajoitus ja siirtosumma ovat olleet ja ovat yhä ratkaisevat tekijät, kommentoi Zorc.

Dortmund ilmoitti kesken viime kesän siirtoikkunan, että Sancho pelaa seurassa tällä kaudella, ja sanoi päätöksen olevan lopullinen. Dortmund olisi halunnut, että potentiaalinen diili olisi lyöty lukkoon jo ennen kuin joukkue lähti harjoitusleirilleen Sveitsiin, jotta saksalaisilla olisi ollut riittävästi aikaa hankkia Sancholle korvaaja.

Kuluvalla kaudella Sancho on pelannut 34 ottelua tehden niissä yhteensä 12 maalia ja syöttäen 18. Hän siirtyi Dortmundiin kesällä 2017 Manchester Cityn organisaatiosta vajaan kahdeksan miljoonan euron korvauksella. Sanchon ja Dortmundin sopimus jatkuu kesään 2023 saakka.