Man Unitedin ex-pelaaja kertoo David Beckhamin ja Sir Alex Fergusonin yhteenotosta: ”Kaikki olivat järkyttyneitä”

Manchester Unitedin ex-puolustaja Mikaël Silvestre kertaa FourFourTwo-lehden haastattelussa, kuinka pelaajat joutuivat erottamaan manageri Sir Alex Fergusonin ja keskikenttämies David Beckhamin kevään 2003 kuuluisan riidan yhteydessä.
United hävisi FA Cupin viidennellä kierroksella kotonaan Arsenalille 0–2, mikä sapetti Fergusonia. Turhautunut skotti potkaisi pukuhuoneen lattialla ollutta jalkapallokenkää, joka lensi suoraan Beckhamin kasvoihin. Tämä sai ikävän haavan silmän yläpuolelle.
– Olin siellä. Kaikki olivat järkyttyneitä, mutta tällaisia asioita tapahtuu pukuhuoneissa. Se oli aivan satunnainen potku managerilta. Se oli vain epäonnea, että kenkä osui suoraan Beckhamin kasvoihin, Silvestre sanoo.
[readmore from=David-Beckham]
– Hän (Beckham) oli erittäin vihainen, ja meidän oli mentävä väliin estääksemme yhteenoton. Mutta asia jäi siihen. Se kuitenkin vaikutti heidän suhteeseensa ja luultavasti oli yksi syistä, miksi David lähti sinä kesänä ja teki sopimuksen Real Madridin kanssa.
Temperamenttinen Ferguson ei Silvestren mukaan käyttänyt kuuluisaa ”hiustenkuivaajakäsittelyä” niin usein kuin ihmiset luulevat.
– Rehellisesti sanoen hiustenkuivaajakäsittely ei ollut niin iso juttu. Myös muut managerit tekevät sitä. Hänen kanssaan siitä tuli kuuluisaa, mutta se ei ollut pääasiallinen tyylinsä (raivota pelaajille).
Lähde: Mirror
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin