Ensi viikolla mennään taas maaotteluiden merkeissä, mutta viimeinen viikonloppu ennen tauolle lähtöä tarjoaa taas runsaasti jännitettävää Valioliigan ystäville. Valioliigalauantai alkaa Manchesterin derbyllä, mutta jälkiruokakin on maukas, sillä kello 17 alkavassa sarjanousijoiden kohtaamisessa Brentford-Norwich kohtaa kaksi Huuhkajien kärkimiestä nyt Englannin korkeimmalla sarjatasolla.

22-vuotias Marcus Forss kulutti elo-syyskuussa enimmäkseen Brentfordin vaihtopenkkiä, mutta syksyn edetessä vastuuta on alkanut herua enemmän myös sarjapeleissä. Forss pääsi kentälle sekä otteluissa Chelseaa ja Leicesteriä vastaan, ja viime sunnuntain ottelussa Burnleyta vastaan hän pelasi joukkueensa hyökkäyksessä Ivan Toneyn rinnalla jopa täydet 90 minuuttia. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Forss oli avauskokoonpanossa Valioliigassa.

Forss ei ole vielä avannut maalitiliään Valioliigassa, mutta Liigacupissa hän on ollut suorastaan loistava. Brentford on voittanut kaikki kolme otteluaan edeten cupissa jo puolivälieriin. Brentfordin 12 maalista Forss on tehnyt viisi ja syöttänyt yhden.

31-vuotias Teemu Pukki on ollut Norwichin avauksessa kaikissa kauden kymmenessä sarjaottelussa, ja on pelannut useimmiten myös täydet 90 minuuttia. Maaleja Pukille on toistaiseksi kertynyt kaksi, mutta sekin on kaksi kolmasosaa Norwichin kokonaissaldosta, sillä Kanarialintujen kausi on ollut erittäin vaikea. Kymmenestä pelistään joukkue on saanut vain kaksi pistettä. Norwich on tehnyt Valioliigassa vähiten maaleja (3) ja päästänyt eniten (25), eikä ole tippaakaan liioittelua sanoa joukkueen olevan kriisissä.

LUE MYÖS: Ennakkopaketti Manchesterin derbyyn: Poissaolijat, arvioidut avaukset, valmentajien kommentit ja televisiointi

Brentfordin kausi alkoi hyvin, mutta nyt sillä on allaan sarjaotteluista kolmen ottelun tappioputki. Viime viikonloppuna siitä tuli ensimmäinen tällä kaudella Burnleylle hävinnyt joukkue.

Ottelu on Brentfordin ja Norwichin historian ensimmäinen kohtaaminen pääsarjatasolla. Mestaruussarjassa ne ovat toki ottaneet yhteen monta kertaa viime vuosinakin. Viimeisistä viidestä kohtaamisesta Championshipissa kolme on päättynyt Norwichin voittoon ja kaksi tasapeliin.

Suomalaispelaajien keskinäinen kohtaaminen Valioliigassa on todella harvinainen tapaus, sillä edellisestä kahden suomalaisen välisestä ottelusta on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Tuo tapahtui viimeksi helmikuussa 2011, kun Newcastlea edustanut Shefki Kuqi tuli kentälle ottelun lopussa Jussi Jääskeläisen Boltonia vastaan.

Kenties päivän ottelu nousee myös tavalla tai toisella Valioliigan ikimuistoisten suomalaishetkien joukkoon. Listasimme sellaisia tässä jutussamme vuonna 2015. Vuonna 2000 pelattiin sellainenkin peli, jossa kaksi suomalaista, Simo Valakari ja Jonatan Johansson onnistuivat maalinteossa. Ehkä tänään temppu uusitaan?

Kuntopuntari

Brentford, H-V-H-H-V

30.10. Burnley-Brentford 3-1 (Valioliiga)
27.10. Stoke-Brentford 1-2 (Liigacup)
24.10. Brentford-Leicester 1-2 (Valioliiga)
16.10. Brentford-Chelsea 0-1 (Valioliiga)
3.10. West Ham-Brentford 1-2(Valioliiga)

Norwich, H-H-T-T-H

31.10. Norwich-Leeds 1-2 (Valioliiga)
23.10. Chelsea-Norwich 7-0 (Valioliiga)
16.10. Norwich-Brighton 0-0 (Valioliiga)
2.10. Burnley-Norwich 0-0 (Valioliiga)
25.9. Everton-Norwich 2-0 (Valioliiga)

Poissaolijat

Brentford
Kristoffer Ajer (takareisivamma)
David Raya (polvivamma)
Josh Dasilva (lonkkavamma)
Yoane Wissa (nilkkavamma)
Mads Bech (polvivamma)
Shandon Baptiste (olkapäävamma)

Norwich
Todd Cantwell (toipumassa loukkaantumisesta)
Sam Byram (toipumassa reisivammasta)
Christoph Zimmermann (nilkkavamma)
Grant Hanley (nivusvamma)
Ozan Kabak (epävarma, rauhaskuume)

Ennakoidut avauskokoonpanot

Brentford: Fernandéz; Zanka, Jansson, Pinnock; Canos, Onyeka, Norgaard, Janelt, Henry; Mbeumo, Toney

Norwich: Krul; Aarons, Hanley, Gibson, Omobamidele; Normann, McLean; Dowell, Rashica, Placheta; Pukki

Vaikka Marcus Forss onkin saanut viime aikoina mukavasti peliaikaa, aloittanee hän jälleen vaihtopenkillä, sillä Bryan Mbeumo on toipunut pelikuntoon ja palannee avaukseen. On kuitenkin todennäköistä, että Forss pääsee kentälle jossain vaiheessa ottelua.

Valmentajien kommentit

Thomas Frank, Brentford:

– Uskon siihen, että yritämme pelata samoin, olemmepa voitolla tai häviöllä. Luulen, että ajan saatossa saamme siten itsestämme parhaan irti ja eniten pisteitä.

– Pelasimme hyvin Chelseaa, Leicesteriä ja Stokea vastaan ja toivottavasti avausjaksomme Burnleytä vastaan jää ainutkertaiseksi. Niin käy joskus, ja toisella puoliajalla palasimme takaisin peliin. Olen tyytyväinen noista peleistä kolmeen ja jos pelaamme korkealla tasolla lauantaina, pärjäämme.

– Kun ei ole ollut ennen Valioliigassa, se pitää ensin kokea. Nyt olemme saaneet kokea, että sarjan laatu on todella korkea ja intensiteetti kova. Meidän on oltava aina aivan omalla parhaalla tasollamme saadaksemme pisteitä. Mestaruussarjassa saattoi pelata 7/10-tasolla ja saada kolme pistettä. Sellainen on epätodennäköistä Valioliigassa.

– En ole ikinä onnistunut voittamaan Norwichia ja tiedostan hyvin, että meillä on iso haaste edessämme. Vain harvat joukkueet onnistuvat voittamaan Championshipin heti Valioliigasta putoamisensa jälkeen. Huonoja jaksoja voi tapahtua Valioliigassa. Norwich olisi toivonut saavansa tähän saakka enemmän pisteitä, ja ehkä he olisivat ansainneetkin sen.

Daniel Farke, Norwich:

– Meidän täytyy parantaa peliämme molemmissa bokseissa ja palata normaaliin DNA:hamme, parempaan pallonhallintaan. Leedsiä vastaan heitimme liikaa pitkiä palloja.

– Hyökkäyspään pelaajamme tarvitsevat palloa jalkoihinsa ja tyhjiin tiloihin. Vastustajat eivät tee siitä meille helppoa, eikä se ole yhtä helppoa tällä tasolla kuin Championshipissa. Tasapainon löytäminen on kuitenkin aina tärkeää. Meidän pitää löytää tasapaino pragmaattisuuden ja tehokkuuden ja DNA:n menettämättömyytemme välillä.

– Me päätimme pelata pitkiä palloja liian aikaisin. Meillä ei ole pelaajia, jotka taistelevat kakkospalloista tai voittavat pääpalloja. On tärkeää pitäytyä siinä, mihin me uskomme, ja haluan palauttaa sen pelaajien mieliin.

– Thomas Frank on tehnyt Brentfordissa loistavaa työtä. Heillä on 12 pistettä ja he ansaitsevat kaikki kehut. Me kuitenkin haluamme voittaa pisteet. Brentford on vahva vastahyökkäyksissä ja erikoistilanteissa, joten haluamme pitää heidät mahdollisimman kaukana maalista.

– Valioliigakauden voi jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on ensimmäiset kymmenen peliä, ja me halusimme aloittaa sen mahdollisimman vahvasti. Kaksi pistettä ei ole lähellekään tavoitettamme.

– Seuraavat 20 peliä on kauden päävaihe, ja silloin sarjataulukko rakentuu. 30 pelin jälkeen meillä pitäisi olla pitäisi olla 28-29 pistettä, joten meillä on paineita saada tänä aikana 25 pistettä. Se on iso haaste joukkueelle, jolla on kaksi pistettä, mutta tämä on tilanteemme.

Mistä näet pelin?

Ottelua voi seurata tuttuun tapaan maksullisilta Viaplaylta sekä V Sport2 Suomi –kanavalta. Ottelun yhteydessä on myös valioliigastudio, joka jatkuu suoraan Manchesterin derbyn jälkeen. Pelin selostaa Mikko Innanen. Lähetys Brentford-Norwich -pelistä alkaa kello 16.30.