Ralf Rangnickia hehkutetaan vuolaasti, mutta miksi? Tilastot valmennusuralta eivät mairittele
Kuva: Getty Images
Manchester United vahvisti tänään maanantaina, että Ralf Rangnick on seuran väliaikaismanageri kauden 2021-22 loppuun saakka.
Rangnick, 63, saapuu Manchesteriin Venäjältä, jossa hän toimi Lokomotiv Moskovan urheilu- ja kehitysjohtajana. Hän jatkaa vastaavan kaltaisissa tehtävissä myös manchesterilaisseurassa reilun puolen vuoden valmennuspestinsä jälkeen.
Edellisen kerran valmennushommissa kaudella 2018-19 työskennellyt Rangnick on kerännyt vuolaita kehuja lähes joka suunnasta viime viikkojen aikana. Monet uskovat hänen kääntävän Manchester Unitedin kelkan sormia napsauttamalla, mutta todellisuudessa työsarkaa riittää ja pätkäpestin aikana tuskin suuria ihmetekoja nähdään.
Chelsean Thomas Tuchelin ja Liverpool Jürgen Kloppin oppi-isänä pidetyn Rangnickin tilastot valmennusuralta eivät ole edes kovinkaan mairittelevia.
Bundesliigassa VfB Stuttgartia, Hannoveria, Schalkea, Hoffenheimia ja RB Leipzigiä luotsanneen saksalaisen voittoprosentti 294 ottelusta on 41.20%. Voittoja (121) ei ole montaa enemmän kuin tappioita (102). Maaliero on 46 osumaa plussan puolella (456-410).
Täytyy toki muistaa, että Rangnickilla ei ole ollut käsissään laatuporukoita, joiden kanssa olisi ollut lupa odottaa menestystä. Siitä huolimatta, ja osittain jopa sen takia, hän ei välttämättä ole ihan kaiken hehkutuksen arvoinen.
LUE MYÖS:
- Asiantuntija lyttää Man Unitedin managerivalinnan – muistuttaa kahdesta isosta asiasta: ”Miksi se on näin?”
- Näkökulma: Manchester Unitedissa käynnistyy valtava murros, jossa Ronaldon ja Pogban kaltaisille supertähdille on tarjolla yksi ainoa vaihtoehto
- Ristiriitoja luvassa? – Manchester Unitedin uuden managerin vanhat kommentit Paul Pogbasta ja Cristiano Ronaldosta nousseet taas esiin
- Näkökulma: Ralf Rangnick voi palauttaa Manchester Unitedin suuruuden ajat
Ralf Rangnick's all-time Bundesliga managerial record:
‣ Games: 294
‣ Won: 121
‣ Drawn: 71
‣ Lost: 102
‣ Goals for: 456
‣ Goals against: 410
‣ Win percentage: 41.20%
‣ Games: 294
‣ Won: 121
‣ Drawn: 71
‣ Lost: 102
‣ Goals for: 456
‣ Goals against: 410
‣ Win percentage: 41.20%
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
