Teemu Pukki asetti itselleen haasteen tulevaksi Valioliiga-kaudeksi: ”Minulla on todistettavaa”

Teemu Pukki on innoissaan Norwichin paluusta Valioliigaan. Suomalaishyökkääjän mielestä hänellä on kuitenkin todistettavaa Englannin pääsarjatasolla, jossa hän pelasi ensimmäistä kertaa viime kaudella.
Tehtyään peräti 30 maalia debyyttikaudellaan Mestaruussarjassa, hänen hurja maalivireensä jatkui myös Valioliigan puolelle. Kauden 2019-20 ensimmäisellä puoliskolla Pukki maalasi Norwichille yhdeksän kertaa pääsarjatasolla.
Kauden viimeisessä 19 sarjaottelussaan Pukki ei kuitenkaan onnistunut kuin kahdesti pilkulta, mikä ei riittänyt pelastamaan Norwichia putoamiselta. Suomalaistähti on tämän takia halukas osoittamaan etenkin itselleen, että hän voi pystyä Valioliigassa viime kautta parempaan.
LUE MYÖS: Näkökulma: Norwich on valmis Valioliigaan – yksi suuri muutos pysäyttää hissiliikkeen
– Valioliiga on maailman paras sarja. Kaikki meistä haluavat pelata siellä. Silti, minulla on mielestäni jotain todistettavaa siellä, kertoi Pukki lauantaina varmistuneen nousun jälkeen Eastern Daily Pressille.
[readmore from=Teemu-Pukki]
– Suoriuduin mielestäni melko hyvin siellä, mutta kauden loppu oli minulle ja koko joukkueelle vaikea. Joten haluan todistaa, enimmäkseen minulle itselleni, että pystyn suoriutumaan siinä liigassa.
– En niinkään välitä, mitä muut ovat mieltä, mutta se on maailman paras sarja ja olen todella iloinen noususta takaisin.
Pukki on tehnyt huimat 30 maalia 50 otteluun tällä kaudella, kun sekä seura- että maajoukkuepelit lasketaan mukaan. Norwichilla oli tiistaina tilaisuus sinetöidä Mestaruussarjan voitto, mutta se hävisi toisella sijalla olevalle Watfordille 0-1-lukemin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin