Wayne Rooneyn mielestä Manchester United teki liian hätäisen päätöksen antaessaan hollantilaisvalmentaja Louis van Gaalille potkut vuonna 2016.

Van Gaal sai työskennellä Old Traffordilla vain kahden vuoden ajan. Vaikka United voitti hänen toisen kautensa päätteeksi FA Cupin mestaruuden, seurajohto oli jo päättänyt paikata hänet José Mourinholla.

Vaikka Mourinho johdattikin Unitedin Valioliigan toiselle sijalle kaudella 2017-18, van Gaalin olisi Rooneyn mielestä pitänyt pysyä joukkueen peräsimessä pidempään.

– Olin järkyttynyt kun Louis sai potkut. Minusta se oli todellinen ilo työskennellä hänen kanssaan, Rooney kertoi uudessa LVG – The Manager and the Total Person -kirjassa The Mirrorin mukaan.

– Meidän olisi pitänyt pitää hänet vielä kolmannen kauden ylitse. Me olisimme olleet niin paljon voimakkaampia.

Louis van Gaal teki Wayne Rooneysta Manchester Unitedin kapteenin. Kuva: Getty Images

– Minusta asiat olivat paranemaan päin ja pelaajat alkoivat ymmärtämään hänen visioitaan. Niiden kahden vuoden aikana, opin enemmän häneltä kuin keneltäkään toiselta managerilta.

– Tämän takia tulen aina olemaan hänelle kiitollinen. Ei vain siitä hyvästä, että hän teki minusta kapteenin, mutta myös siitä luotosta ja uskosta mitä hän minua kohtaan osoitti.

– Meillä ei ollut muutenkaan kaikkein paras joukkue liigassa, minkä takia meillä ei ollut varaa 12 loukkaantuneeseen pelaajaan. Meidän paras kentällinen oli tarpeeksi hyvä kamppailemaan TOP4:n joukossa, mutta loukkaantumisten jälkeen olimme ongelmissa, koska joukkueemme ei ollut enää niin vahva kuin aiempina vuosina.

[readmore from=Manchester-United]

34-vuotias Rooney toimii tällä hetkellä Derby Countyn pelaaja-managerina. Englantilaishyökkääjä on erittäin kiitollinen van Gaalille myös siitä, miten hollantilaisluotsin opit ovat auttaneet häntä matkalla kohti jalkapallomanagerin uraa.

– Samalla se teki hyvää minulle, koska olin päättänyt, että halusin ryhtyä [myöhemmin urallani] manageriksi. Ja työskenteleminen Louisin kanssa oli minusta korvaamatonta, koska pystyin oppimaan häneltä niin paljon. En olisi voinut toivoa parempaa esimerkkiä.