Guillem Balague: Kaikki on paikallaan Cristiano Ronaldon paluulle Man Unitediin
Sky Sportsin Espanjan jalkapalloasiantuntija Guillem Balaguen mukaan Cristiano Ronaldon paluu Manchester Unitedin riveihin on todennäköistä. Raporttien mukaan Ronaldo on ollut tyytymätön Real Madridin toimintaan siirtomarkkinoilla.
Ronaldo siirtyi Unitedista Real Madridiin noin 100 miljoonan euron kaupassa vuonna 2009. Maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi vuonna 2013 valittu Ronaldo on kuitenkin ilmaissut useasti haluavansa palata urallaan vielä Manchesteriin.
– Hänen unelmansa on palata Man Unitediin ja Man Unitedilla on kauppaan tarvittavat rahat, Balague kommentoi Revista de La Ligalle.
– Koska tämä tapahtuu? Se riippuu tietenkin monista asioista. Se riippuu Real Madridista ja Cristianosta itsestään.
– Minulla on melko hyvä ajatus, milloin hän haluaa lähteä. Se ei tapahtu tässä tai seuraavassakaan kuussa. Hän haluaa silti palata Man Unitediin ja kaikki on paikallaan hänen paluulleen Old Traffordille.
Toimittajan sana
Man United osoitti kesän siirtoikkunan aikana, että seurassa on vetovoimaa, vaikka joukkue ei pelaa tällä kaudella Euroopan kentillä. Seura käytti kesän aikana pelaajaostoksiin lähes 190 miljoonaa euroa.
Balaguen lähteet ovat usein luotettavaa tasoa, joten siirto on vaikuttaa todennäköiseltä. Siirron toteutumiseen on silti vielä todella pitkä matka.
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”

- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen