Everton-kannattajat joutuivat Ranskassa Lillen huligaanien yllätyshyökkäyksen kohteeksi
Ryhmä Everton-kannattajia on joutunut Ranskassa Lillen huligaanien hyökkäyksen kohteeksi. Toffeesin Eurooppa-liigan ottelua katsomaan matkustaneet kannattajat yllätti kaupungin keskustan baarissa kymmeneltä paikallista aikaa 100 Lillen kannattajan hyökkäys, mikä johti useisiin loukkaantumisiin.
Silminnäkijöiden mukaan osa Evertonin seuraajista sai päävammoja. Poliisi löysi nopeasti tapahtumapaikalle, ja päätti hyökkäyksen kyynelkaasulla. Kyseisen baarin ovimies kertoi Liverpool Echolle tapahtumien kulusta.
– Lillen huligaanit saapuivat sivukadulta tietä pitkin ja he vain rynnivät sisään baariin. Joitakin Everton-kannattajia oli ulkopuolella tupakoimassa ja hei jäivät välittömästä ansaan. Huligaanit tarttuivat ulkotuoleihin hyökäten heidän kimppuunsa. Samaan aikaan muut käyttivät tuoleja ikkunoiden rikkomiseen päästäkseen sisälle.
– Näin yhden englantilaisen joutuvan kolmen Lillen huligaanin hakkaamaksi. Hänen kasvonsa vuotivat pahasti verta. Olen pahoillani tapahtuneesta.
Toimittajan sana
Lille-kannattajien hyökkäys vaikuttaisi täysin järjestetyltä. Huligaanit tiesivät, että Evertonin kannattajaryhmä oli kyseisessä baarissa, ei heitä muuten olisi tullut kerralla niin monia. Ranskalaisseuran kannattajat olisivat voineet saada aikaan pahempaakin jälkeä, mutta poliisin nopean saapumisen ansiosta niin ei onneksi käynyt.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”