Viisi puheenaihetta Valioliigan yhdeksänneltä kierrokselta

Valioliigan yhdeksännen kierroksen suurin pommi nähtiin heti alkuun, kun West Ham hyydytti kotikentällään Manchester Cityn. Kierrokselta jäi puitavaksi monia keskustelua herättäviä puheenaiheita. On siis aika käydä läpi niistä viisi.
West Ham jätti Cityn tyhjin käsin
Kukapa olisi uskonut, että West Ham kaataisi Manchester Cityn. Näin vain kävi, sillä Sam Allardycen miehistö nappasi ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen täydet pisteet Citizensistä. Erityisen voitosta tekee myös, se että City piti 70-prosenttisesti palloa ja laukoi jopa 21 kertaa ottelun aikana. Tosin vain viisi laukausta maalia kohti kertoo siitä, että osoitetta vedoille olisi kaivattu.
West Hamin edellinen voitto Citystä tuli myös Boleyn Groundilla vuonna 2009. Tuolloin Citystä oli vasta rakentumassa suurseura. Nykyisistä pelaajista joukkueessa pelasivat vain Pablo Zabaleta ja Vincent Kompany. Lauantain voitto Citystä on siis West Hamille huomattavasti arvokkaampi päänahka.
Sammy Ameobin salamamaali lähes suoraan ensikosketuksesta
Sammy Ameobin ensimmäinen maali Valioliigassa syntyi Tottenhamia vastaan mitä upeimmalla tavalla. Magpies-laituri nappasi Jack Colbackin keskityksen ja sijoitti pallon ensikosketuksesta Hugo Lloris’n selän taakse. Kuudessa sekunnissa syntynyt maali oli nopein vaihtopelaajan tekemä Valioliigassa, joten Ameobi sai myös ennätyksen nimiinsä. 22- vuotiaan nuorukaisen osuma käänsi kaiken lisäksi pelin Newcastlelle.
Yhdeksälle pelaajalle lappu Old Traffordilla
Kortit nousivat Phil Dowdin kädestä sunnuntaina tiuhaan Manchester Unitedin ja Chelsean välisessä kamppailussa. Dowd jakeli ottelun aikana lappuja jopa yhdeksälle eri pelaajalle. Varoitusmäärä ylitti jopa edelllisenä iltana pelatun Clásicon varoitusmäärän, missä kortti nousi vain kuudelle. Tuliko jokainen Dowdin antamista lapuista aiheesta, siitä voi spekuloida loputtomiin.
Ivanovicin kyseenalainen ulosajo
Jatketaan samasta ottelusta. Lisäajan kolmas minuutti Unitedin Àngel di María kaatuu kevyesti Branislav Ivanovicin lievästä kontaktista. Serbi levittelee käsiään, mutta ei auta. Dowd nostaa toisen keltaisen kortin, ja Blues-puolustajan peli on ohi. Ulosajon jälkeen United tasoitti, ja Chelsea joutui tyytymään tasapeliin.
Videolta tilannetta tarkalla silmällä katsottaessa näyttäisi siltä, että di María heittäytyi tahallaan kalastakseen Ivanovicille ulosajon. Serbin kontakti United-pelaajaan oli lähes olematon, joten tuollainen ilmalento ei oikein näytä uskottavalta.
QPR:lle vihdoin voitto
Lopuksi palaamme eiliseen. Queens Park Rangers oli ennen tätä kierrosta jäänyt ilman voittoa viidessä edellisessä ottelussaan sekä hävinnyt niistä neljä. Maanantai-iltana kotipelissä Aston Villaa vastaan kaikki loksahti kohdalleen. Pelitapahtumissa Ärrät ei dominoinut, mistä kertoo hyvin Villainsin kova pallonhallintaprosentti (65%), mutta maalit ratkaisevat. QPR teki paikoistaan, Villa ei ja pisteet jäivät näin ollen Loftus Roadille.
Villa teki ottelussa myös hieman kyseenalaista historiaa. Villains on pelannut nyt ensimmäistä kertaa seuran historiassa viisi Valioliiga-ottelua ilman maalin maalia.
Ärrien molemmat maalit viimeistellyt Charlie Austin kuvaili eilistä uransa tähän mennessä parhaaksi hetkeksi. Englantilaishyökkääjän osumat saattoivatkin olla Ärrille todella tärkeitä pitkässä taistelussa putoamista vastaan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä