Jalkapallo on osa elämää - näkökulmaa Kroatia-Tshekki-pelin tapahtumiin

”Idiootit pilaavat pelin!” Tämän tyyppiset reaktiot olivat vallalla eilen sosiaalisissa medioissa ja varmasti myös kotisohvilla, kun Kroatia-Tshekki -ottelu katkaistiin kentälle heitettyjen soihtujen vuoksi. Niiden lisäksi kentälle näytti lentävän joko soihdun mukana tai siitä erillään kohtalaisen voimakas bängeri, eli paukkupommi. Tämän räjähdettyä soihtuja kentältä poistamaan pyrkineen järjestysmiehen vieressä, lisäsi moni muutaman kirosanan kommentteihinsa, joissa päivitteli katsojien typeryyttä. Ei kuitenkaan ole sattumaa, eikä “idioottien” päähänpisto, että pyrotekniset esineet lensivät juuri ottelua vielä tässä vaiheessa voittamassa olleen Kroatian kannattajakatsomosta. Heittäjien motiivina todella myös oli pilata peli. Kroatialainen, ansioitunut vapaa toimittaja Aleksandar Holiga tiesi kertoa tällaisen tilanteen olevan odotettavissa ennemmin tai myöhemmin näissä kisoissa. Hänen kirjoittamansa pitkä selonteko kroatialaisen jalkapallon korruptiosta ja kaaoksesta julkaistiin Blizzard-lehden numerossa 21. – Kisoissa tullaan näkemään kolmenlaisia kroaattikannattajia. Yksi osa vain kannustaa joukkuetta ja pitää hauskaa. Toinen osa on äärinationalisteja, jotka huutavat sloganeitaan välittämättä sakoista ja sanktioista, joita ne tuovat maan jalkapalloliitolle. Kolmas osa on niitä radikaaleja, jotka nimenomaan toivovat toiminnallaan saavansa maan liiton pulaan. He ovat maansa liittoa ja sen nukkevalmentajaksi katsomaansa Ante Cacicia vastaan, ja näkevät kansainvälisen häpeän ja epäonnistumisen kentällä olevan ainoa tapa saada muutosta aikaan, Holiga raportoi.

Tätä toimintaa motivoimassa sanotaan olevan kroatialaista jalkapalloa sisältä päin syövän korruption. Tilanne on tuttu myös isossa mittakaavassa – oletan että kaikki tätä lukevat ovat tietoisia UEFA:n ja FIFA:n toimintaan liittyvistä kähminnöistä.

Toimittajan sana

On todella mahtavaa, miten isot määrät ihmisiä jopa Suomen kaltaisessa, jalkapalloon yleisesti ja maailmanlaajuisesti verrattaessa nuivasti suhtautuvassa maassa lajin suurkisat onnistuvat houkuttamaan TV-vastaanottimien ääreen. Valtava määrä yleisöä, joka ei juuri muuten lajia seuraa, kiinnittää siihen tällaisten tapahtumien kohdalla suurta huomiota.

Samaan aikaan monet ottelutapahtumien kirvoittamat kommentit jopa jalkapalloa seuraavan median taholta tuntuvat kovin korneilta. Samat suut, jotka toistelevat sloganeita kuten “elämä on vain osa jalkapalloa”, huutavat kovaan ääneen, miten “huligaanit eivät kuulu katsomoihin”. Niin, jos elämä todella olisikin vain osa jalkapalloa, eikä toisinpäin. Siinä tapauksessa voitaisiin todella ajatella edellä mainittuun tapaan.

Se jalkapallo, jota tässäkin maassa enimmäkseen seurataan, on isoa viihdebisnestä. Sellaisesta on yleensä tapana siivota pois kaikki rosoisuus ja kiistanalaiset elementit. “Politiikka ei kuulu urheiluun”, väitetään myös usein. Tietenkin se kuuluu. Se, mistä isot massat mielellään nauttivat viihteenä, on aina myös osa ihan oikeiden ihmisten ihan oikeaa elämää. Poliittisuus, on se sitten puolue- sellaista tai muuta laatua, on läsnä niin Hollywood-elokuvissa kuin Lidlin mainoksissa, pop-musiikissa ja vaateteollisuudessa. Valtavia pääomia liikuttelevat, miljoonien ihmisten ihailemat suurseurat ovat luonnollisesti myös suuria polittisia voimatekijöitä, liittyy se politiikka sitten esimerkiksi valtakuntien tason yhteiskunnaliseen elämään tai vain yksinkertaiseen oman edun tavoitteluun.

Olemme mielellämme valmiita ottamaan vastaan hienoa urheiluviihdettä. Samaan aikaan kauhistelemme niitä pieniä välähdyksiä, joita sen mukana näemme kyseisen lajin mukana täysin käsi kädessä kulkevasta, monella taholla jokapäiväisestä toiminnasta. Kroatiassa stadionit ovat lähes kirjaimellisesti tulessa jatkuvasti, Venäjällä taas fyysinen, äärioikeistolaisin motiivein suoritettava väkivalta ottelutapahtumissa ja niiden ympärillä on arkista. Näille asioille on luonnollisesti tehtävä jotain, etenkin tapauksissa ja trendeissä, joissa puututaan yksilöitten koskemattomuuteen.

Englantilaisen jalkapallon kannattajakulttuuriin -kuten moneen muuhunkin niin sanotusti työväenluokkaiseen elämään- puututtiin Margaret Thatcherin pääministerikaudella kovalla kädellä; sen seurauksensa muun muassa seisomakatsomoita ei enää korkeimman tason brittikatsomoissa virallisesti ole. Kyllä, turvallisuus on tässä pääosassa, ja hyvä niin. On kuitenkin ymmärrettävää, miten monet ovat huolissaan trendistä, jossa jalkapallon kaltainen, ihmisläheiseksi perinteisesti koettu laji pyrkii samalla eristäytymään jokapäiväisestä elämästä iloineen ja suruineen.