Leicester-kapteeni: Jamie Vardylla ei ollut mitään syytä lähteä
Jamie Vardy oli viime kauden Leicesterin yllätysmestaruuden tärkeimpiä tekijöitä. 29-vuotias hyökkääjä paukutti 36 Valioliiga-otteluun 24 maalia ja englantilaista vietiin kesäkuussa vahvasti Arsenaliin. Kettujen onneksi Vardy päätti tehdä jatkosopimuksen, joka oli myös kapteeni Wes Morganin mielestä oikea ratkaisu.
– Jamiella oli mahtava kausi. Oli odotettavissa, että seurat ovat hänen perässään. Hän on todistanut taitonsa kovalla tasolla ja voi tehdä sen uudestaan. Hän on ollut uhka jopa maajoukkuetasolla. Olemme puolustavia mestareita, joten ei ole mitään syytä lähteä, Morgan sanoi ESPN:lle.
Leicester pelaa ensi kaudella myös Mestarien liigaa. Morgan uskoo joukkueen pärjäävän Vardy kärkenään.
– Vardy voi tehdä tuhoa myös Mestarien liigassa. Hän on tehnyt paljon erilaisia maaleja. Olen varma, että joukkueet opiskelevat hänen peliään ennakkoon, onhan Vardy nyt huippunimi. Joukkueet koittavat nollata Vardyn uhan, mutta moni puolustaja on epäonnistunut siinä aiemminkin. Odotan innolla mihin hän pystyy.
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen