Mesut Özililtä kehuja pelikaverille: ”Hän on sekoitus Jay-Jay Okochaa ja Edgar Davidsia”
20-vuotias Alex Iwobi on tehnyt suuren vaikutuksen Arsenalin pelintekijään Mesut Öziliin. Özil sanookin olevansa varma, että nuorella seurakaverilla on kirkas tulevaisuus edessään. Samalla saksalainen vertaa Iwobia kahteen takavuosien suurpelaajaan.
– Iwobi muistuttaa minua sedästään Jay-Jay Okochasta. Okocha oli pelaaja, jonka katselemista rakastin. Minusta Alex on sekoitus häntä sekä Edgar Davidsia, Özil kommentoi Arsenal Playerissa.
– Iwobi on vahva pallollisena ja myös puolustussuuntaan, ja lisäksi hyvä myös maalin edessä. Hän tietää tarkkaan, mitä tehdä. Hän ei pelkää mitään eikä pakoile kentällä vastuuta.
Iwobi murtautui Arsenalin ykkösjoukkueeseen viime kaudella ja on nauttinut tänä syksynä entisestään kasvaneesta vastuusta. Hänelle on kirjattu seitsemässä ottelussa kolme maalisyöttöä. Lukemalla ollaan syöttötilaston jaetulla kakkospaikalla heti Kevin De Bruynen jälkeen.
– Iwobi haluaa pitää hauskaa jalkapallon parissa ja se näkyy niin kentällä kuin harjoituksissakin. Hän kehittyy todella hyvin, ja jos hän jatkaa samalla tavalla koko kauden, hän vain parantaa entisestään, Özil uskoo.
Iwobin setä Jay-Jay Okocha teki 90- ja 2000-luvulla hienon pelaajauran pelaten pitkään muun muassa Boltonissa. Häntä pidetään yleisesti yhtenä Afrikan kaikkien aikojen jalkapalloilijoista. Nigerian parhaaksi pelaajaksi taiturimainen Okocha valittiin seitsemän kertaa. Lähde: FourFourTwoLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Mirror: Arsenal haluaa 18-vuotiaan ranskalaisen
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Pep Guardiolalta varoitus Man Cityn pelaajille: ”Tämä ei riitä”
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”