Valioliigan syyskauden kymmenen parasta pelaajaa – 4: Philippe Coutinho
Kuva: Getty Images
Valioliiga-kausi 2016-17 on lähes puolessa välissä. Kauden aikana on nähty toistaiseksi lukuisia onnistujia. Päätimme listata näistä kymmenen parasta, jotka julkaistaan pelaaja kerrallaan jouluaaton ja tapaninpäivän välisenä aikana.
4. Philippe Coutinho
Philippe Coutinho on edustanut Liverpoolia liki neljän vuoden ajan. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja saapui Anfieldille tammikuun 2013 siirtoikkunassa Inter Milanista. Brassin lähtökohdat olivat vaikeita, sillä hän oli jäänyt Italiassa penkinkuluttajan rooliin. Takana oli myös lainapesti barcelonalaisseura Espanyolissa. 24-vuotiaan Coutinhon läpimurto tapahtuikin vasta Englannissa. Taituri antoi jo ensimmäisellä puolikkaallaan vahvat näytöt seurajohdon suuntaan tilastoimalla 13 otteluun kolme maalia ja viisi maalisyöttöä. Keskikenttäpelaaja teki myös toisella ja kolmannella kaudellaan tasaista jälkeä osuttuaan molempina vuosina viidesti Valioliigassa. Viimeistään viime kaudella Coutinho lunasti paikkansa Valioliigan keskikenttäpelaajien eliitissä. Maaleja syntyi 26 otteluun keskikenttäpelaajalle suuret kahdeksan kappaletta ja maalisyöttöjäkin kertyi viisi. Ilman viisi viikkoa vienyttä takareisivammaa tehot olisivat voineet olla vieläkin kovemmat.
Valioliigan syyskauden TOP 10
10. Sadio Mané, Liverpool 9. César Azpilicueta, Chelsea 8. Virgil van Dijk, Southampton 7. Kevin De Bruyne, Manchester City 6. N’Golo Kanté, Chelsea 5. Adam Lallana, Liverpool 4. Philippe Coutinho, Liverpool 3. Eden Hazard, Chelsea 2. Alexis Sánchez, Arsenal Loput artikkelit julkaistaan jouluaaton ja tapaninpäivän välisenä aikanaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin