Arsenal jatkoi kapteeninsa sopimusta – ”Päätös tehtiin varsin helposti”
Per Mertesacker jatkaa Arsenalin riveissä myös ensi kaudella. Tykkimiehet vahvisti jatkaneensa saksalaistopparin sopimusta kesään 2018 saakka.
32-vuotias keskuspuolustaja on edustanut Arsenalia elokuusta 2011 lähtien. Mertesacker on pelannut joukkueensa riveissä toistaiseksi 207 ottelua. Maalinteossa hän on onnistunut kahdeksan kertaa.
– Hän on joukkueen johtaja, Arsenal-manageri Arsène Wenger kertoi.
– Neuvotteluita ei käyty, sillä hänellä oli sopimuksessaan optio jatkosta. Eli kyseessä ei ole uusi sopimus, vaan jatkoa vanhaan. Meidän piti tehdä päätös aikaisessa vaiheessa kautta ja päätös tehtiin varsin helposti.
Mertesacker on kärsinyt kuluvalla kaudella polvivammasta, eikä hän ole pelannut yhtään ottelua Valioliigassa. Wenger vahvisti, että saksalaistoppari on jo aloittanut omatoimisen harjoittelun.
Mertesackerin sopimus oli päättymässä ensi kesänä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”