Kerroimme maanantaina, kuinka Liverpool oli lyömässä laudalta Chelsean ja Manchester Cityn ja voittamassa kilpailun tavoitellusta hollantilaistopparista Virgil van Dijkista. Ratkaisevaa siirron toteutumisessa olisi van Dijkin oma halu siirtyä juuri Liverpooliin ja Jürgen Kloppin alaisuuteen.

Van Dijkiin kohdistuvista odotuksista jotain kertoo se, että Liverpoolin uskotaan olevan valmis maksamaan miehestä 69 miljoonan euron siirtokorvauksen. Summa tekisi 25-vuotiaasta pelaajasta maailman kaikkien aikojen kalleimman puolustajan.

Matkaan on kuitenkin tulossa mutkia. Sky Sports kertoo, että van Dijkin nykyinen seura Southampton on pyytänyt Valioliigaa tutkimaan Liverpoolin tekemää kiellettyä yhteydenottoa van Dijkia kohtaan. Säännöt sanovat, että ostavan seuran on ilmoitettava nykyiselle seuralle halustaan tehdä kauppaa, ennen kuin se alkaa neuvotella siirron kohteena olevan pelaajan kanssa.

Southampton ja Liverpool ovat tehneet viime vuosina useita siirtoja, mutta nyt ”Pyhimysten” leirissä koetaan, että Liverpool meni liian pitkälle taivutellessaan van Dijkia siirtoon.

Southampton ja van Dijk solmivat viime syksynä viisivuotisen jatkosopimuksen eikä seuralla ole aikomustakaan luopua luottopuolustajastaan. Southamptonista kerrottiin tiistaina, ettei seura ollut saanut pelaajistaan ainuttakaan virallista tarjousta. Se koskee siis myös Manchester Cityyn yhdistettyä laitapuolustajaa Ryan Bertrandia.