Alexis Sánchez päätymässä Manchesteriin? – Haluaa palata Pep Guardiolan alaisuuteen
Arsenalin kannattajat rukoilevat arvatenkin hartaasti Alexis Sánchezin jatkavan uraansa Tykkimiehissä. Huhumylly pyörii kuitenkin niin vinhaan malliin, että toivo voi olla turha.
Tuoreimmat tiedot brittimediassa kertovat Bayern Münchenin kiinnostuksen laantumisesta. Näin ollen Manchester Cityn leirissä ollaan yhä toiveikkaampia chileläisen hankinnan suhteen.
Arsenalin manageri Arsène Wenger on ymmärrettävästi haluton myymään ykköstähteään, Konkarimanageri tietää kuitenkin, että jos Sánchezia ei myydä tässä siirtoikkunassa, hän saattaa lähteä vuoden päästä ilmaiseksi. Jatkosopimukseen Sánchezia ei olla onnistuttu taivuttelemaan ainakaan vielä.
Sánchezin siirtokorvauksen uskotaan pyörivän 50 miljoonan punnan tuntumassa. Cityllä on kauppaan paitsi rahavaroja, niin myös yksi tärkeä etu puolellaan. 28-vuotiaan Sánchezin sanotaan nimittäin olevan halukas pelaamaan Pep Guardiolan alaisuudessa. Lisäksi Cityn kerrotaan olevan valmis tarjoamaan noin 300 000 punnan viikkopalkkaa, eli noin 50 000 puntaa Arsenalia enemmän.
Jos Sánchez Cityyn päätyy, on se jo toinen kerta, kun Guardiola hankkii miehen riveihinsä. Guardiola nimittäin toi hyökkäyspään taiturin Barcelonaan kesällä 2011 Udinesesta. Lisävirikettä Cityyn siirtymiselle saattaisi antaa lisäksi se, että Alexista odottaisi Citizensissä mahdollisesti entinen pelikaveri, Juventuksesta lähtöä tekevä Dani Alves.
Mikäli Arsenal ja Sánchez eivät pääse sopuun jatkosta, haluaisi Wenger myydä pelaajan takuulla mieluummin ulkomaille kuin kotimaan sarjan kilpailijan riveihin. Bayernin ohella siirtohuhuissa on liikkunut ainakin Paris Saint-Germain.
Sánchez valmistautuu parhaillaan Chilen maajoukkueen mukana sunnuntaiseen Confederations Cupin loppuotteluun, joten ihan lähipäivinä ratkaisuja ei taatusti tapahdu.
Lähde: Guardian
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”