Näkökulma: Jopa intohimoisimpien Wenger-fanien on syytä myöntää karu tosiasia
Pohjois-Lontoon paikalliskamppailu tarjosi kutkuttavan taktisen näytöksen.
Isäntien päävalmentaja Unai Emery luopui alkukauden 4–3–3-muodostaan ja vaihtoi numeroyhdistelmään 3–4–3. Spurs-luotsi Mauricio Pochettino taas jatkoi hyvin toimineella keskikentän kapealla timantilla ja muodolla 4–1–2–1–2.
Arsenal yllätti vieraat alussa. Punavalkoisten wing-backit Héctor Bellerín ja Sead Kolašinac pääsivät kiitämään lähes vapaata laitakaistaa pitkin. Pochettino puuttui asiaan. Keskikentän oikea oksa Moussa Sissoko antoi tukea oikealle puolustajalle Serge Aurierille ja kärkipari Harry Kane–Son Heung-min tarjosi tukea vasemmalta sisään liikkuneelle Christian Eriksenille. Son esimerkiksi laski ajoittain lähes puolustuslinjan tuntumaan.
Pochettino ei halunnut säätää liikaa, sillä Spurs nautti ylivoimasta keskikentän keskustassa. Pohjan Eric Dier, kymppipaikan Dele Alli ja parivaljakko Sissoko–Eriksen pääsivät haastamaan Tykkimiesten pohjaduon Lucas Torreira–Granit Xhaka kentän sydämessä. Tottenham siis pelasi parhaimmillaan neljällä kahta vastaan!
Emery ei jäänyt ihmettelemään
Argentiinalaisen kärsivällisyys palkittiin. Tottenham sai 1–1-tasoitukseen johtaneen vapaapotkun, kun Sissoko vaihtoi hetkeksi oikealta vasemmalle ja loi sivustalle numeraalisen ylivoiman. Tämä ei ollut sattumaa. Pochettino todennäköisesti ennakoi, että Henrikh Mkhitarjan (tai selkävaivan vuoksi huilannut Mesut Özil) puolustaa lepsusti.
Emery ei jäänyt ihmettelemään, kun Spurs livahti 2–1-johtoon. Mkhitarjan teki tauolla tilaa Aaron Ramseylle. Arsenal vaihtoi numeroyhdistelmään 3–4–1–2, kun Ramsey otti kymppipaikan. Xhaka laski hieman ja Torreira taas nosti askeleen. Tottenham menetti näin ylivoimaansa kentän sydämessä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Sissoko ei saanut varjostajaa, mutta Eriksen, Dier ja Alli merkattiin. Emery siis laski, että hieman kulmikkaana pidetty ranskalainen saa saada hieman ylimääräisiä neliömetrejä. Taistelupareiksi muodostuivatkin Ramsey-Dier, Torreira-Eriksen ja Xhaka-Alli.
70. minuutilla tapahtui ottelun ratkaisu, kun Emery vaihtoi ryhmitykseen 4–3–3. Toppari Shkodran Mustafi otettiin vaihtoon ja Mattéo Guendouzi saapui keskikentän vasemmalle oksalle. Temppu toimi. Alex Iwobin tauolla korvannut Alexandre Lacazette laukoi 3–2. Torreira sivalsi heti perään 4–2.
Wenger ei pystynyt vastaavaan
Ottelu osoitti, että Valioliiga on nykypäivänä vihreän veran shakkia. Sunnuntaina nähtiin, miten Emery antoi tällä saralla opetuksen Pochettinolle. Arsenal otti ratkaisuillaan aloitteen. Pochettino ei pystynyt vastaamaan riittävästi.
Emiratesilla voidaan huokaista helpotuksesta. Arsenal kiitää 19 ottelun tappiottomassa putkessa ja penkin päässä istuu viimein ammattitaitoinen kaveri.
Arsène Wenger ei venynyt emerymäiseen nokkeluuteen. Jopa intohimoisimpien Wenger-fanien on syytä myöntää karu tosiasia. Ranskalainen nosteli liian pitkään reippaan kahdeksan miljoonan punnan vuosipalkkaa ja antoi homman edetä omalla painollaan.
Peli kertoo tällä saralla kaiken. Arsenal on palaamassa eurooppalaiselle jalkapallohuipulle. Unai Emery ansaitsee saavutuksesta kaiken kunnian. Hän muutti koko seuran suunnan ja toi riemun takaisin Emiratesille.
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erling Haalandilta hirmuinen ilta! Manchester Cityn etulyöntiasema säilyi
- Valioliigan toinen suora nousija ylsi sensaatiomaiseen saavutukseen – yli 20 vuoden odotus päättyi
- Bukayo Saka teki huimaa Arsenal-historiaa
- Erling Haalandilta murskaava suoritus avauspuoliskolla!
- Liverpoolin Jürgen Klopp kommentoi riitaansa Mohamed Salahin kanssa
- Ange Postecoglou: Tottenham tarvitsee suuren muutoksen: ”Se ei sovi kaikille”