Grealish vai Maddison? – Paikallislehden mukaan Manchester United on tehnyt valinnan
Kuva: Getty Images
Manchester United on ollut huhujen mukaan kahden englantilaispelaajan, James Maddisonin sekä Jack Grealishin, perässä. Nyt Manchester Evening News tietää kertoa, että valinta olisi kohdistumassa Grealishiin.
Lehden mukaan Aston Villan kapteeni Grealish olisi saatavissa halvemmalla, varsinkin jos Aston Villa putoaa kauden päätteeksi Mestaruussarjaan. Aston Villa oli putoajan paikalla, toiseksi viimeisenä, kun sarjakausi keskeytyi koronaviruspandemian takia. Piste-ero turvaan on kuitenkin vain kaksi pistettä.
Maddison on vakuutellut jatkavansa ensi kaudella Leicesterissä. Maddisonin sopimus Leicesterin kanssa on voimassa kesään 2023. Myös Grealishin sopimus on kesään 2023, mutta hänen uskotaan lähtevän kasvattiseurastaan kesällä, huolimatta siitä säilyykö Villa vai ei.
Man Utd yritti tehdä lehden mukaan Grealishin kanssa jo helmikuussa esisopimuksen. Tällä hetkellä Grealishin markkina-arvo on Tranfermarktin mukaan 30,5 miljoonaa euroa. Maddisonin arvo on noin 48 miljoonaa euroa.
Manchester Unitedin varatoimitusjohtaja Ed Woodward kertoi torstaina, että seura ei ole immuuni koronaviruksen aiheuttamille taloudellisille vaikutuksille. Woodward vakuutteli silti, että seura aikoo olla tulevassa siirtoikkunassa ”erittäin kilpailukykyinen”. United on Grealishin lisäksi ollut kiinnostunut Borussia Dortmundin laiturista Jadon Sanchosta.
Molemmat pelimiehet sopisivat erinomaisesti Unitedin nykyiseen pelaajarekrytointipolitiikkaan, jonka mukaan seura suosii nuoria englantilaisia pelaajia. Valioliiga.comin toimittaja Kim Keränen analysoi aiemmin Unitedin näkökulmasta sitä, olisiko Grealish sopiva hankinta Unitedille. Voit lukea analyysin tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan

- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä