The Telegraph: Arsenal-managerin hamuama keskikenttäpelaaja on avoin siirrolle – ulosostohinta yli 50 miljoonaa euroa
Atlético Madridin keskikenttäpelaaja Thomas Partey, 26, on halukas siirtymään Arsenaliin, kertoo The Telegraph.
Aiemmin Parteyn isä, Jacob Partey, ehti jo myöntää pelaajan ja Arsenalin väliset neuvottelut. Myöhemmin kuitenkin Parteyn edustajat kiistivät väitteet. Tuoreimman käänteen mukaan Partey on kuitenkin varsin avoin Arsenal-siirrolle ja toivoo seurojen pääsevän yhteisymmärrykseen siirtosummasta.
Arsenalin manageri Mikel Arteta pitää puolustavan keskikenttäpelaajan hankintaa kriittisenä tulevassa siirtoikkunassa. Parteyn ulosostoklausuulin hinta on Telegraphin mukaan noin 45 miljoonaa puntaa eli noin 51,4 miljoonaa euroa.
Partey on tällä kaudella pelannut La Ligassa 24 ottelua, joissa on syntynyt kaksi maalia. Parteyn sopimus Atléticon kanssa on voimassa kesään 2023 saakka.
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen