José Mourinho piikittelee Bruno Fernandesia: ”Hänellä oli noin 20 mahdollisuutta”
Tottenham-manageri José Mourinho antaa portugalilaismedian välityksellä hienovaraista piikkiä entiselle seuralleen Manchester Unitedille ja sen tähtihankinnalle Bruno Fernandesille. Onnistuneeksi hankinnaksi osoittautunut Fernandes onnistui 10 kertaa maalinteossa saavuttuaan seuraan, joskin kuusi osumista syntyi rangaistuspotkuista.
Yksi Fernandesin pilkku-uhreista oli nimenomaan Mourinhon Spurs, kun portugalilainen tasoitti ottelun Eric Dierin rikottua Paul Pogbaa rangaistusalueella pilkun arvoisesti.
Recordin kysyessä Mourinholta Fernandesin vaikutusta Unitedin loppukauteen, tämä ei jättänyt useita rankkarimaaleja huomiotta vastauksessaan.
– Bruno saapui hyvässä kunnossa ja pelasi todella hyvin, hän kohensi koko Unitedin joukkuetta. Hän myös osoitti olevansa erittäin hyvä rankkarien laukoja, yksi maailman parhaista, koska hänellä oli noin 20 mahdollisuutta.
Manchester United teki kaudella uuden valioliigaennätyksen: joukkueen hyväksi tuomittiin kauden aikana peräti 14 rangaistuspotkua, enemmän kuin yhdellekään joukkueelle aiemmin Valioliigassa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”