Seuraikoni kehottaa Liverpoolia varovaisuuteen: ”Se ei olisi maailmanloppu”
Valioliigamestaruutta puolustanut Liverpool sai karmaisevia uutisia viime lokakuussa, kun sen alakerran tukipilari ja pelipaikkansa ehkä maailman paras pelaaja Virgil van Dijk loukkasi polvensa eturistisiteet. Hollantilaistopparin koko seurajoukkuekausi oli ohi, eikä hän ehtinyt pelikuntoon myöskään kesän EM-lopputurnaukseen.
Nyt, yhdeksän kuukautta myöhemmin Van Dijkin toipuminen alkaa olla saavutettu. Hän pelasi jo torstaina 20 minuuttia Liverpoolin harjoitusottelussa Hertha Berliniä vastaan. Luottopuolustaja voisi siis hyvinkin ehtiä täyteen kuntoon jo Valioliigan sarja-avaukseen. Takavuosien luottopuolustaja Jamie Carragher kehottaa kuitenkin entistä seuraansa malttiin.
– Minusta meidän täytyy olla varovaisia, ja luulen, että Jürgen Klopp tulee olemaankin, Soccer Aid -tilaisuudessa puhunut Carragher totesi Sky Sportsin mukaan.
– Minusta meidän ei pitäisi odottaa, että Liverpool voittaa automaattisesti tällä kaudella Valioliigan, kun Van Dijk palaa kehiin. Hän koki erittäin vakavan vamman. Hänen täytyy pitää huolta siitä, ettei häntä ajeta takaisin kokoonpanoon liian suurella kiireellä.
Liverpoolin harjoituskausi jatkuu ottelulla Bolognaa vastaan ensi torstaina, ja sen jälkeen edessä on kaksi Anfieldilla pelattavaa ottelua Athletic Bilbaota ja Osasunaa vastaan. Van Dijk nähtäneen vain toisessa Anfieldin otteluista kentällä, joten hänen pelituntumansa on varmuudella puutteellinen, kun Liverpool starttaa sarjakautensa Norwichia vastaan 14. elokuuta.
[readmore from=Virgil-van-Dijk]
– Jos Van Dijk palaa omalle parhaalle tasolleen, hän on maailman paras keskuspuolustaja. Liverpool haluaa sen kestävän viisi-kuusi vuotta, eikä vain viittä, kuutta viikkoa, Carragher muotoili.
– Jos hän ei pelaa sarja-avauksessa, se ei olisi maailmanloppu. Kyse on siitä, että Virgil van Dijk saadaan takaisin kentälle sataprosenttisessa kunnossa, jotta hän voi pelata huipulla Liverpoolissa viisi-kuusi vuotta.
– Voi olla, että Virgilin kanssa aloitetaan varovasti ennen kuin näemme hänet täydessä pelikunnossa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”