Valioliigan kausiennakko 2022-23 – Liverpool: Viime kauden uskomaton jättipotti valui hyppysistä viimeisillä viikoilla
Tässä artikkelissa käsitellään Liverpoolin viime kautta. Joukkue-ennakon muut osiot linkataan niiden julkaisun jälkeen tämän artikkelin loppuun.
Liverpool lähti kauteen 2021-22 tuttuun tapaan Manchester Cityn ykköshaastajana mestaruudesta. The Reds tavoitteli kauden päätöskierrokselle saakka neljää pokaalia, mutta voitti lopulta vain kansalliset cupit.
Mestaruustaistelussa City vei pidemmän korren yhdellä pisteellä ja Mestarien liigan finaalissa Real Madrid maalin mitalla.
Koko kauden aikana tehtiin vain kaksi hankintaa. Toppariosastolle saapui RB Leipzigista myöhemmin keväällä merkittävän roolin Virgil van Dijkin rinnalla napannut Ibrahima Konaté. Tammikuussa puolestaan FC Porton Luis Díaz saapui vahvistamaan hyökkäyksen laiturikalustoa. Kolumbian maajoukkuemies mursi läpi Valioliigassa välittömästi ensimmäisen puolivuotisensa aikana ja 13 otteluun syntyi neljä valioliigamaalia. Maalisyöttöjä kertyi myös kolme.
Liverpool hävisi koko kauden aikana Valioliigassa vain kaksi ottelua, joista molemmat olivat vieraskentällä West Hamia ja Leicesteriä vastaan. Ryhmän vahvin jakso sijoittui tammi-huhtikuulle, jolloin Kloppin miehistö ylsi 10 ottelun voittoputkeen.

Mestaruustaistelu Cityn kanssa ratkesi vasta päätöskierroksella, Cityn noustua takaa Aston Villaa vastaan voittoon ja kiinni pokaaliin. Cityzensin uskomaton kiri kahden maalin takaa tapahtui kaikessa erikoisuudessaan viimeisellä vartilla.
Cup-kilpailuissa Liverpool juhli FA Cupin ja liigacupin voittoja kaatamalla molemmissa turnauksissa finaalissa Chelsean. Molemmat jännitysnäytelmät ratkesivat maalittomissa kamppailuissa rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Vaikka kirkkaimmat pokaalit jäivät saavuttamatta, Liverpoolin kausi oli kokonaisuudessaan onnistunut ja joukkueen suoritustaso säilyi tasaisena läpi pitkän vuoden.
– Se sattui sillä hetkellä hävittyämme Mestarien liigan finaalin ja jäätyämme niin lähelle Valioliigassa. Seuraava päivä (Liverpoolin voittoparaati) kuitenkin osoitti, että me teemme tätä työtä ihmisille. He selvästi arvostavat viime kautemme saavutuksia, manageri Klopp kuvaili joukkueen jahtia hävityn finaalin jälkeen ESPN:lle.
Liverpoolin kausiennakon muut artikkelit julkaistaan lauantain aikana seuraavasti: Kesän siirtoikkuna (LUE), avainpelaaja ja läpimurto (LUE), valmennus, pelitapa ja ihanneavaus (LUE) sekä arvio ensi kaudesta (LUE). Kaikki joukkue-ennakot löytyvät TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Valmentajalta karua tekstiä Arsenalin lainamiehestä: ”Hänen täytyy käsittää se”
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”