Tottenham otti yhteyttä ykkössuosikkiinsa – Antonio Contelle etsitään korvaajaa

Tottenham on ottanut yhteyttä Julian Nagelsmanniin tiedustellakseen hänen kiinnostustaan joukkueen päävalmentajan paikkaan, kertoo Sky Germany.
Nagelsmann, 35, vapautettiin Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävästä viime perjantaina ja kaksi päivää myöhemmin Tottenham kertoi oman käskyttäjänsä Antonio Conten lähdöstä.
Uutisoimme ennen Conten lähtöä Sky Sportsin tietojen pohjalta, että Nagelsmann ”on valmis” neuvottelemaan Tottenhamin kanssa.
Skyn mukaan Nagelsmann haluaa pohtia vaihtoehtojaan rauhassa, eikä hänen odoteta siirtyvän Tottenhamiin välittömästi, vaikka hän olisikin kiinnostunut. Saksalaisvalmentaja on yhdistetty huhuissa myös Real Madridiin.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Tottenham ilmoitti Conten lähdön yhteydessä, että italialaisluotsin paikan ottaa loppukauden ajaksi hänen apuvalmentajanaan toiminut Cristian Stellini.
Spurs on yhdistetty viime aikoina Nagelsmannin lisäksi myös moneen muuhun valmentajaan, mutta häntä ja Mauricio Pochettinoa on pidetty monissa lähteissä ykkössuosikkina pestiin. Pochettino valmensi Tottenhamia jo aiemmin vuosina 2014-2019.
Kaksikon lisäksi Tottenhamin peräsimeen on huhuttu muun muassa Marco Silvaa (Fulham), Roberto De Zerbiä (Brighton), Brendan Rodgersia (Leicester), Ange Postecoglouta (Celtic) ja Luis Enriqueä, joka valmensi viimeksi Espanjan maajoukkuetta.
Myös Chelsean entinen päävalmentaja Thomas Tuchel oli tiettävästi Tottenhamin kiikarissa, mutta hänet pestattiin Bayerniin Nagelsmannin tilalle.
Nagelsmann on ollut Tottenhamin puheenjohtajan Daniel Levyn tähtäimessä jo jonkin aikaa. Levy yritti houkutella häntä Spursin puikkoihin ensin Pochettinon ja myöhemmin José Mourinhon seuraajaksi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Telegraph: Manchester Unitedin siirtokohde sai merkittävän jatkosopimustarjouksen
- Relevo: Sevillan legendaarinen urheilutoimenjohtaja Monchi saattaa siirtyä Valioliigaan
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen