”Lakkaa nyt jo valittamasta!” – Bruno Fernandesille palautetta Man Unitedin legendalta

Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Bruno Fernandes on mielipiteitä jakava pelaaja.
Portugalilaistaiturin lahjoja tai peliälyä ei käy kiistäminen, mutta hänen jatkuva suunsoittonsa ja ajoittainen teatraalisuutensa nostattaa tunteita niin vastustajissa kuin Unitedin omassa leirissä.
Sunnuntaina Fernandes, 28, vastasi ottelun ainoasta maalista, kun Manchester United voitti Aston Villan Valioliigassa 1-0.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Eräässä tilanteessa tv-kameroihin tallentui, kun Fernandesin joukkuekaveri Jadon Sancho käski portugalilaistähteä lopettamaan valittamisen, kun yksi Unitedin hyökkäys meni mönkään.
Manchester Unitedin pelaajalegenda Gary Neville otti Sanchon puolen nimikkopodcastissaan ja sanoi, että välillä Fernandesin olisi hyvä keskittyä käsien levittelyn ja kritiikin antamisen sijaan muihin asioihin.
– Se summaa Bruno Fernandesin täydellisesti. Hän on Manchester Unitedin tehokkain ja paras pelaaja, mutta uskon, että jokainen Unitedin kannattaja ja pelaaja ajattelee: ”Lakkaa nyt jo valittamasta!”. Minäkin valitan paljon, mutten tehnyt sitä kentällä omille joukkuekavereilleni, sanoi Neville.
– Hän on voittaja. Manchester Unitedin taso putoaa uskomattomalla tavalla, kun hän ei ole joukkueessa. Näimme sen hiljattain Sevillaa vastaan.
– Bruno Fernandes on tähti. Hänen maali- ja syöttötilastonsa ovat uskomattomia hänen pelipaikalleen. Hän haluaa aina pallon, hänellä on rohkeutta ottaa pallo, hän taistelee joka ottelussa täysillä. Mutta ehkä yhden tai kahden joukkuekaverin on välillä sanottava hänelle, että ”lopeta valittaminen”. Siitä hän luultavasti ottaisi opikseen.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Viime vuonna Fernandes sanoi Athleticin haastattelussa, että hänen joukkuekaverinsa voivat kyllä kertoa hänelle, jos hänen suunnaltaan tulee liikaa palautetta tai käsien heiluttelua.
– Ihmiset sanovat, että heilutan käsiäni [negatiivisesti] joukkuekavereilleni. Sitä ei ole koskaan tapahtunut. Se on täysin valetta.
– Voin käyttää käsiäni pyytääkseni palloa ja kertoakseni heille jotain siitä, mihin palloa pitää siirtää. Mutta en koskaan puhu heille pahalla tavalla. Kyllä, voin huutaa jollekulle, jos hän ei syötä palloa silloin, kun hänen on pakko tehdä se, tai jos hän ei tee päätöstä parhaalla mahdollisella tavalla, tai jos hän menee kaksi vastaan yksi -tilanteeseen eikä syötä palloa joukkuekaverilleen. Silloin on normaalia olla vihainen hänelle.
– En vaadi keneltäkään enemmän kuin itseltäni. Sanon aina kaikille: ”Jos et halua, etä puhun kanssasi, huudan sinulle tai autan sinua, voit kertoa minulle ja olen hiljaa pelissä. Mutta älä sano minulle jälkikäteen, etten varoittanut lähestyvästä vastustajasta tai kannustanut syöttämään palloa”.
Lue lisää Manchester Unitedista:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Telegraph: Manchester Unitedin siirtokohde sai merkittävän jatkosopimustarjouksen
- Relevo: Sevillan legendaarinen urheilutoimenjohtaja Monchi saattaa siirtyä Valioliigaan
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen