Erik ten Hag asetti haasteen Man Unitedin huippulupaukselle

Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag sanoo, että laitahyökkääjä Alejandro Garnachon on ruvettava taistelemaan paikasta avauskentällisessä.
Garnacho, 18, pelaa parhaillaan läpimurtokauttaan Unitedissa. Argentiinalaistaiturille on kirjattu tällä kaudella 33 ottelua, kuusi osumaa ja kuusi maaliin johtanutta syöttöä.
Viimeisin maali syntyi lauantaina 2-0-voitossa Wolverhamptonia vastaan Valioliigassa. Garnacho oli ollut loukkaantumisen takia pelaamatta kaksi kuukautta, mutta hän esiintyi edukseen tultuaan vaihdosta sisään ja heilutti kertaalleen verkkoa lisäajalla.
– Hän tuli sisään ja teki lähes kaiken hyvin. Hän teki hienon maalin, joka antaa hänelle uskoa. Se on meille hyvä asia loppukauden kannalta, että hän on takaisin. Hänellä voi olla vaikutus peleihin, kommentoi ten Hag Goalin mukaan.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Yksi suurimpien lahjakkuuksien ominaisuuksista on, että he ovat kypsiä. He ottavat vastuuta ja ovat kypsiä näyttämään taitojaan ja uskovat itseensä vastustajia vastaan. Hän teki sen jälleen.
– Toivottavasti hän kehittyy niin nopeasti, että hän voi taistella avauksen paikasta, koska se on hänen seuraava haasteensa.
Ten Hagilta kysyttiin, mitä asioita Garnachon on kehitettävä, jotta hän voisi nousta vakioavauksen pelaajaksi.
– Päätöksentekoa, tarkkaavaisuutta, tilanteiden luotaamista. Hänen on mietittävä, milloin pitää haastaa, milloin mennä selustaan, milloin hakea maalia ja milloin viimeistä syöttöä. Tuollaiset päätökset erottavat hyvän pelaajan ja huippupelaajan.
Lue lisää Man Unitedista:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Dean Henderson ”lähellä” pysyvää siirtoa pois Manchester Unitedista
- Aston Villa tavoittelee Leicesterin jättänyttä taituria
- Chelsea ja hyökkääjä haluavat toisistaan eroon – pelaaja valmis palkanalennukseen
- Tottenhamin managerin etsintä on viimein päättymässä
- Virallista! Chelsea vahvisti teinilupauksen hankinnan
- Newcastle pettyi – Manchester Cityn penkinlämmittäjä ei halua siirtyä
- ”Here we go!” – Liverpool saa kaipaamansa jättihankinnan
- Manchester Unitediin yhdistetty maalivahti otti kantaa siirtohuhuihin: ”Se on sitä…”
- Juuri nyt: Chelsea jäämässä toiseksi törsääjien välisessä huutokaupassa – kisassa ennennäkemätöntä juonittelua
- Chelsean luottojuhdan ja Man Cityn väliset neuvottelut edenneet loppusuoralle – edessä enää yksi työvaihe
- Chelsea ja hyökkääjä haluavat toisistaan eroon – pelaaja valmis palkanalennukseen
- Newcastle pettyi – Manchester Cityn penkinlämmittäjä ei halua siirtyä
- ”Here we go!” – Liverpool saa kaipaamansa jättihankinnan
- Aston Villa tavoittelee Leicesterin jättänyttä taituria
- Tottenhamin managerin etsintä on viimein päättymässä
- Manchester Unitediin yhdistetty maalivahti otti kantaa siirtohuhuihin: ”Se on sitä…”
- Virallista! Chelsea vahvisti teinilupauksen hankinnan
- Entinen ihmelapsi sanoo Wolverhamptonille ei
- Juuri nyt: Chelsea jäämässä toiseksi törsääjien välisessä huutokaupassa – kisassa ennennäkemätöntä juonittelua
- Dean Henderson ”lähellä” pysyvää siirtoa pois Manchester Unitedista