Lisätietoa Man Cityn huijauksista: salaa saatuja kymmeniä miljoonia euroja on naamioitu sponsorirahoiksi

Manchester Cityn epäillään peseneen sponsorirahoiksi Arabiemiirikunnista saatuja lahjoituksia vuosina 2012 ja 2013. City keräsi mesenaatiltaan yhteensä 30 miljoonaa puntaa. Summa vastaa nykykurssilla reilua 34 miljoonaa euroa.
Tutkinnasta kirjoittava brittilehti The Times kertoo erästä YouTubeen ilmestynyttä dokumenttielokuvaa lainaten, että kyseinen tapaus on yksi niistä 115 kohdasta, joista Valioliiga oli aloittanut perinpohjaisen selvityksen ja joista se syyttää Cityn johtokuntaa. Lehden mukaan Cityssä arvellaan dokumentin tekijöillä olevan geopoliittisia motiiveja.
Manchester Cityä epäillään yhtenään sekaantumisesta taloudopingiin, jonka tarkoitus on ollut kiertää UEFAn sääntöjä. Der Spiegel paljasti kolme vuotta sitten, että seura oli liioitellut sponsoritulojaan ja valehdellut niiden todellisista lähteistä. Cityn tiedetään käyttävän apunaan puheenjohtajansa Khaldoon al-Mubarakin kontakteja ja tekevän yhteistyötä pöytälaatikkofirmojen, kuten 8XBetin, kanssa.
Muokattu 30.6. klo 15.53: Lisätty maininta Cityn näkemyksestä.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen

- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen