Jadon Sanchon uskotaan poistuvan Manchester Unitedista jo tammikuun siirtoikkunassa.

Sky Deutschland uutisoi hiljattain siitä, miten Sancho on päättänyt jättää seuran kesken kauden.

Sancho on ollut jo yli viiden viikon ajan sivussa edustusjoukkueen toiminnasta. Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag siirsi Sanchon ulos ykkösjoukkueesta, kun Sancho ei suostunut pyytämään anteeksi valmentajaltaan sosiaalisen median julkaisuaan.

Ten Hag jätti Sanchon ulos Arsenal-ottelun kokoonpanosta syyskuun alussa ja ilmoitti julkisuudessa syyksi sen, ettei Sancho harjoitellut riittävän hyvin otteluviikolla. Sancho julkaisi sen jälkeen sosiaalisessa mediassa tiedotteen, jossa hän väitti ten Hagin valehtelevan. Lisäksi Sancho kirjoitti olevansa kyllästynyt olemaan jatkuva syntipukki Manchester Unitedissa.

Sancholla ei ole asiaa edustusjoukkueen tiloihin, vaan pelaaja on harjoitellut fysiikkavalmentajan kanssa seuran akatemian tiloissa.

Bildin saamien tietojen mukaan Juventus on kiinnostunut lainaamaan Sanchon kevätkaudeksi. Lainassa olisi mukana osto-optio, jonka Juventus voisi halutessaan käyttää ensi kesänä.

Bild kertoo Sanchon keskustelleen aktiivisesti Borussia Dortmundin valmennusjohdon kanssa mahdollisesta paluusta saksalaisjätin paitaan, mutta Dortmundin seurajohto ei ole innoissaan siitä. Dortmundin seurajohto pitää Sanchoa mahdollisena ongelmapelaajana ja pukukopin harmonian rikkojana. Sancho pelasi Dortmundissa vuodet 2017-21.