Fulham haluaa hehkutetun brassipelaajan – Liverpool teki kesällä ison tarjouksen
Fulham on kiinnostunut hankkimaan Fluminensen keskikenttäpelaajan Andrén tammikuussa, kertoo Sky Sports.
Liverpool teki kesällä 30 miljoonan euron tarjouksen Andrésta, 22, mutta Fluminense ilmoitti tuolloin, että se ei luovu avainpelaajastaan kesken kauden mistään hinnasta.
Myös André itse halusi jäädä Fluminenseen ja päätyi voittamaan seuran kanssa Copa Libertadoresin, eli Etelä-Amerikan Mestarien liigan.
Fluminensen puheenjohtaja Mario Bittencourt on vahvistanut, että seura on sopinut Andrén kanssa hänen lähdöstään. Brassimedian mukaan pelaajalla on lupa lähteä seurasta tammikuussa, kunhan Fluminense saa hänestä 35 miljoonaa euroa.
Liverpool päätyi hankkimaan kesällä muita vahvistuksia keskikentälleen, joten sen kiinnostus Andréa kohtaan on tiettävästi hiipunut. Brassinuorukainen on yhdistetty huhuissa myös Arsenaliin ja Manchester Unitediin.
Fulham on kaavaillut Andrésta korvaajaa João Palhinhalle, jonka odotetaan lähtevän seurasta tulevana vuonna. Hän oli jo kesällä lähellä siirtoa Bayern Müncheniin.
Kesän siirtoikkunassa Fulham tavoitteli Palhinhan, 28, korvaajaksi Manchester Unitedin Scott McTominayta, mutta lopulta kummankin pelaajan siirto jäi toteutumatta. McTominayn, 26, ei odoteta siirtyvän tammikuussa mihinkään.
Fulham haluaa lyödä muut seurat siirtokilpailussa, ja siksi lontoolaisten toimitusjohtaja Alistair Mackintosh matkusti hiljattain Brasiliaan neuvottelemaan Andrén siirrosta. Globo Esporten mukaan Fulham kokeili aiemmin tänä vuonna onneaan 20 miljoonan euron tarjouksella, mutta sai Liverpoolin tavoin pakit Fluminenselta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Mirror: Arsenal haluaa 18-vuotiaan ranskalaisen
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk